RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 252
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lapin kuntien sitoutuminen liikenneturvallisuustoimijatyöhön 2023-2025
Khall 15.12.2022 § 252
153/08.00.00/2022
Valmistelija Tekninen johtaja Jarmo Ahtinen, puhelin 0400 213 633 tai jarmo.ahtinen@savukoski.fi
Valtioneuvosto on tehnyt maaliskuussa 2022 periaatepäätöksen valtakunnallisesta liikenneturvallisuusstrategiasta vuosille 2022-2026. Strategian tavoitteena on nollavisio, jonka mukaan kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Strategian toimenpide-ohjelmassa on 103 erilaista liikenneturvallisuutta parantavaa toimenpidettä, jotka toteutetaan eri sektoreilla. Jokaiselle toimenpiteelle on nimetty päävastuutaho, joka vastaa toimenpiteiden toteuttamisen käynnistämi-sestä, edistämisestä ja koordinoinnista. Toimenpideohjelman kohdassa 6 lukee seuraavaa: Alueellisessa liikenneturvallisuustyössä tulee huomioida valtakunnalliset liikenneturvallisuuteen liittyvät strategiat, suunnitelmat ja ohjeet. Vastuutahoina ovat kunnat ja ELY -keskukset. Kuntien tehtävänä on luoda edellytykset terveeseen ja turvalliseen elämään, ja liikenneturval-lisuus on näin ollen osa kuntien perustehtävää. Valtakunnallisilla strategioilla, suunnitelmilla ja ohjeilla luodaan ennustettavia ja johdon-mukaisia toimintaedellytyksiä erilaisille alueille. Alueiden liikenneturval-lisuustyöllä on keskeinen vaikutus koko maan liikenneturvallisuustilanteen kohentamisessa.
Lapin kunnat, Lapin ELY -keskus ja Liikenneturva yhdessä ovat laatineet Lapin maakunnallisen liikenneturvallisuussuunnitelman vuosille 2019-2023, jossa on esitetty sekä liikenneturvallisuustyön että liikkumisen ohjauksen vuosikellot kuntien eri hallintokunnille. Se tullaan päivittämään vastaamaan valtakunnallista liikenneturvallisuus-strategiaa.
Liikenneturvallisuustoimijatyö on aloitettu Lapissa vuonna 2006. Toimin-nassa ovat mukana nykyään kaikki Lapin kunnat. Toimijatyömalli on vakiintunut käytännöksi, ja se on koettu tarpeelliseksi liikenneturval-lisuuden edistäjäksi. Lapin ELY -keskuksen alueella otettiin käyttöön kahden liikenneturvallisuustoimijan malli sopimuskaudella 2017-2019, mikä on osoittautunut toimivaksi tavaksi.
Lapin ELY -keskus (35%) ja kunnat (65%) ovat rahoittaneet yhdessä toimijatyön. Kuntien kustannukset ovat määräytyneet kunnan asukasluvun
perusteella. Nykyinen sopimuskausi päättyy vuoden 2022 lopussa.
Lapin ELY -keskus on kilpailuttanut suunnittelun ja asiantuntijapalveluiden
puitesopimuksen vuosille 2022 - 2025. Puitesopimustoimijoiksi valittiin
osa-alueelle A (tie- ja rakennussuunnittelu, esi- ja yleissuunnittelu, toimenpideselvitykset yms. sekä muut väyliin liittyvät asiantuntijapalvelut) Plaana Oy, Ramboll Finland Oy, Sitowise Oy ja WSP Oy. Puitesopimuksen sopimusaika päättyy 31.12.2025. Puitesopimuksen perusteella tilattu yksit-täinen toimeksianto voi jatkua enintään yhden (1) vuoden puitesopimuksen päättymisestä.
Liikenneturvallisuustoimijatyön jatkamisesta Lapin ELY -keskuksen alu-eella sopimuskaudella 2023-2025 on neuvoteltu puitesopimustoimijoiden Ramboll Finland Oy:n ja Sitowise Oy:n kanssa. Em. toimijoilla on tehtä-vään erityisen sopivat ja riittävät resurssit, henkilöreferenssit ja asiantunti-juus (koulutus/kokemus). Kunnat voivat liittyä puitejärjestelyllä tehtäviin toi-mijatyösopimuksiin.
Kuntien liikenneturvallisuustyöryhmien kokouksissa syksyllä 2022 ja liiken-neturvallisuustoimijatyön ohjausryhmän kokouksessa 1.11.2022 käytyjen keskustelujen perusteella kuntien edustajat kokivat toiminnan jatkumisen tärkeäksi. Lapin kuntien liikenneturvallisuustyöryhmien jäsenille tehtiin ky-sely liikenneturvallisuustyön kehittämisestä syksyllä 2022. Kyselyn tulosten pohjalta pidettiin toimijoiden kanssa kehityskeskustelu 10.10.2022. Lapin ELY-keskus on budjetissaan varautunut toimijatyön kehittämiseen vuosina 2023-2025.
Lapin ELY-keskus esittää, että sopimuskaudella 2023-2025 liikenneturvalli-suustoimijatyön rahoitus määräytyy kuntien kesken asukasluvun perus-teella. Kustannukset jakautuvat kunnat yhteensä 64 % ja ELY-keskus 36 %. Maksuosuudet näkyvät työohjelmien maksuerätaulukon liitteissä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Eeva-Maria Maijala
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jatkaa liikenneturvallisuustoimijatyötä muiden Lapin kuntien, Lapin ELY-keskuksen ja Liikenneturvan kanssa ja sitoutuu maksamaan 1200 euroa (alv 0%) vuodessa kuntaosuutta vuosien 2023-2025 aikana työstä aiheutuvista kustannuksista.
Päätös Kunnanhallitus keskusteli liikenneturvallisuustyöryhmän toimikaudesta ja kokoonpanosta ja esitti selvitettäväksi tuleeko liikenneturvallisuustyöryhmä valita uudelleen.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Jakelu Lapin ELY-keskus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |