RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 133
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tenniöjoen sillan kantavuuslaskenta
Khall 27.06.2022 § 133
75/02.08.00/2022
Valmistelija Tekninen johtaja Jarmo Ahtinen, puhelin 0400 213 633 tai jarmo.ahtinen@savukoski.fi
Kuoskun Eteläpuolentien yksityistiellä sijaitsevan Tenniöjoen sillan suunnittelu keskeytyi pari vuotta sitten, kun järjestetyn urakkatarjous- kilpailun kaikki urakkahinnat ylittivät reilusti hankkeeseen varatut määrärahat. Viimeisten kuukausien aikana on keskitetty miettimään vaihtoehtoisia toteutustapoja sillan uusimiseen, niin että saavutetaan tarvittava kantavuus hyödäntäen nykyiset sillan rakenteet, varsinkin teräspalkistot ja virtapilarit. Maatuet molemmilla rannoilla tiedetään jo nyt menevän uusiksi millä tahansa toteutustavalla. Kantavuustarkastelun jälkeen voidaan jatkaa suunnittelua nykyisiä I-palkkeja vahvistaen tai muilla kantavuutta lisäävillä toimenpiteillä. Nykyiset jo tehdyt suunnitelmat voidaan hyödyntää pääosin tässä uudessa suunnittelun vaiheessa. Sillan rakentamiseen saatava avustus on 75 %. Avustukseen kuuluvia kustannuksia ovat myös nämä suunnittelukustannukset.
Tässä järjestetyssä tarjouskilpailussa pyydettiin tarjouksia seitsemältä eri FISE pätevyyden omaavalta siltasuunnitteluun erikoistuneelta konsultti-toimistolta nykyisen sillan teräsrakenteen kantavuusarviosta. Kaksi toimijaa jätti määräaikaan mennessä tarjouksensa, joista Insinööritoimisto Ponvia Oy:n tarjous on 8.000 € (alv 0%) ja Sweco Rakennustekniikka Oy:n tarjous 12.700 €. Varsinainen hinta koostuu yksikköhinnoilla tapahtuvasta tuntiveloituksesta, jolle on määritelty kattohinta mitä enempää ei laskuteta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Eeva-Maria Maijala
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Insinööritoimisto Ponvia Oy:n tekemän tarjouksen Tenniöjoen sillan kantavuuslaskennasta 8.000 euron (alv 0%) kattohinnalla.
Päätös Marja-Liisa Kelloniemi katsoi itsensä esteelliseksi ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Jakelu Insinööritoimisto Ponvia Oy
Sweco Rakennustekniikka Oy
Tekninen toimisto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |