RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 117
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Esitys Metsähallitukselle syvän lumen kelkkailualueesta
Khall 30.05.2022 § 117
60/00.04.00/2022
Valmistelija Tekninen johtaja Jarmo Ahtinen puhelin 0400 213 633 tai jarmo.ahtinen@savukoski.fi
Kunnan ja Metsähallituksen kanssa käytiin keväällä neuvottelu, jossa alustavasti esiteltiin syvän lumen kelkkailuun soveltuvaa aluetta Vasatunturin ja Nivatunturin alueelle. Esitetty alue on Oraniemen paliskunnan porolaidunta. Paliskunnalta ei ole vielä pyydetty lausuntoa. Alueelta porot on kerätty aitauksiin kotiruokintaan 15.1. -15.4. väliseksi ajaksi. Aluetta on pohdittu matkailuyrittäjien ja kelkkailijoiden kanssa ja päädytty siihen, että Savukoskelta juuri tämä alue on siihen parhaiten soveltuva.
Syvän lumen kelkkailualue eli ns. Freeride-alue ei edellytä metsätaloudelta juuri mitään toimenpiteitä. Metsätaloudelle tärkein seikka on rajata nuoret kasvavat taimikot pois kelkkailulta, ettei niihin tule vahinkoja. Kyse on enemmänkin siitä, että alueen moninainen käyttö hyväksytään ja tunnustetaan. Tämä sopii hyvin teiden ja jo olemassa olevien polkujen osalta pyöräilyyn. Kivitunturissa on jo suuren kesäisen kiinnostuksen kohteeksi muodostunut luontopolku. Retkeilijät hakevat kuitenkin koko ajan uusia reittejä ja ne sopivat tähän hyvin. Tässä on neljä hienoa tunturia, joihin voisi kuntamme merkitä helposti erilaiset päiväreitit. Kunta on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Nivatunturin päivätuvan rakentamiseen.
Liitteenä on Metsähallituksen esittämä Freeride-alue, jota he itse ovat neuvottelun jälkeen esittämässä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Eeva-Maria Maijala
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää Metsähallituksen Metsätalous Oy:lle syvän lumen kelkkailun Freeride alueen perustamista Vasatunturin ja Nivatunturin alueelle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanhallitus edellytti, että paliskunnan lausunto otetaan huomioon alueen rajaamisessa.
Jakelu Metsähallitus Metsätalous
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |