Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.08.2026/Pykälä 196



Taloushallinnon osittainen ulkoistaminen

 

Khall 20.04.2026 § 98 

 

 

 

Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Joonas Rentola, 040 545 9009, joonas.rentola@savukoski.fi

 

Savukosken kunta on toteuttanut taloushallinnon osaulkoistamisen määräaikaisena järjestelynä 30.9.2026 saakka. Osaulkoistuksen avulla kunnan taloushallinto ja kirjanpito on saatu ajantasaiseksi. Saavutettujen hyötyjen perusteella kunta katsoo tarkoituksenmukaiseksi jatkaa osaulkoistuksen mallia myös jatkossa.

 

Kunnassa säilyy taloushallinnon omaa osaamista siten, että taloushallinnon assistentin (0,6 htv) tehtävä laitetaan hakuun, kun sopimus osaulkoistamisesta on tehty. Kunnan oma työntekijä vastaa vastuujakotaulukon (liite 2) mukaisista kunnan omalle henkilöstölle kuuluvista tehtävistä. Osaulkoistettavalla palvelulla parannetaan taloushallinnon toimintavarmuutta.

 

Hankinnan lähtökohtina ovat:

  • tarkoituksenmukainen ja selkeä työnjako kunnan oman toiminnan ja ulkopuolisen asiantuntijapalvelun välillä
  • taloushallinnon varahenkilöjärjestelyjen varmistaminen

 

Tämän johdosta Savukosken kunnassa on tarve järjestää avoin tarjousmenettely taloushallinnon osaulkoistamisesta. Hankinnan kohteena on taloushallinnon palveluiden osaulkoistaminen aikavälille 1.10.2026–30.09.2029 + kaksi (2) optiovuotta. Lopullinen sopimuskausi sekä irtisanomisehdot määritellään sopimuksen teon yhteydessä.

 

Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on 300 000 euroa, mikä on tilaajan sitomaton arvio. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta, johon sovelletaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2014/24/EU. Menettelytapana käytetään avointa menettelyä.

 

Koska hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon (60 000 €), hankinta kilpailutetaan julkisten hankintojen ilmoituskanava Hilmassa, eikä kohdennettua tarjousmenettelyä voida käyttää. Asiasta päättäminen kuuluu Savukosken kunnan hallintosäännön 23 §:n mukaisesti kunnanhallituksen toimivaltaan.

 

Tarjouspyyntöasiakirjat ovat suomen kielellä, ja myös tarjoukset tulee jättää suomen kielellä. Tarjouksia voi jättää ajalla 27.4.–31.5.2026. Avoimessa menettelyssä tarjousajan on oltava vähintään 35 päivää siitä päivästä, jona hankintailmoitus on lähetetty julkaistavaksi (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista).

 

Tarjouksen tulee sisältää kaikki liitteessä 1 esitetyt kriteerit. Mikäli tarjoaja ei täytä annettuja ehtoja, tarjous hylätään ja jätetään huomioimatta. Osatarjouksia tai vaihtoehtoisia tarjouksia ei hyväksytä.

 

Tilaaja tekee sopimuksen kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen toimittajan kanssa. Tarjousten vertailuperusteet ovat:

  • hinta 60 %
  • laatu 40 %

 

Mikäli eri tarjouksien liitteen 1 mukaiset pisteet päätyvät tasatilanteeseen, valitaan hinnaltaan edullisempi tarjous.

 

Hankintaa ei jaeta osiin, koska hankintayksikön näkemyksen mukaan jakaminen saattaisi rajoittaa kilpailua tai tehdä sopimuksen toteuttamisesta teknisesti liian vaikeaa tai liian kallista. Lisäksi useiden sopimuskumppaneiden koordinointi voisi vaarantaa sopimuksen asianmukaisen toteuttamisen sekä lisätä eri osien yhteensopimattomuuden riskiä.

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Joonas Rentola 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1) käynnistää taloushallinnon osaulkoistamista koskevan palveluhankinnan kilpailutuksen esitetyn mukaisesti avoimella menettelyllä ajalle 1.10.2026–30.9.2029 sekä kahden (2) optiovuoden osalta,

2) hyväksyä hankinnan keskeiset ehdot, vertailuperusteet ja tarjouspyyntöasiakirjat liitteineen,

3) valtuuttaa viranhaltijat tekemään hankintailmoituksen julkisten hankintojen ilmoituskanava Hilmassa sekä toteuttamaan kilpailutuksen,

4) todeta, että lopullinen hankintapäätös tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi tarjouskilpailun päätyttyä, ja

5) todeta, että taloushallinnon assistentin (0,6 htv) tehtävä laitetaan haettavaksi sen jälkeen, kun osaulkoistusta koskeva sopimus on tehty.

 

Päätös Sampo Ollila ja Reija Aaltonen kannattivat päätösehdotusta.

Keskustelun jälkeen kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Jakelu Hilma

 

 

Muutoksenhaku  Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

 

Khall 15.06.2026 § 167 

 

 

 

Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Joonas Rentola, 040 545 9009, joonas.rentola@savukoski.fi

 

Tarjousaika Savukosken kunnan taloushallinnon osaulkoistamisesta päättyi 31.5.2026 klo 23.45. Määräaikaan mennessä tarjouksia tuli kaksi, joista toinen ei täytä tarjouspyynnön ehtoa, jonka mukaan palveluntuottajan työntekijän tulee olla kunnassa paikan päällä sovitusti vähintään yhtenä päivänä viikossa. Tarjouspyynnön ehtojen mukaisesti vähimmäisvaatimusten täyttymättä jättäminen johtaa tarjouksen hylkäämiseen.

 

Tarjousvertailuun jäi siten ainoastaan yksi tarjous, joka täytti tarjouspyynnössä asetetut vähimmäisvaatimukset. Savukosken kunta katsoo, että tässä tilanteessa ei ole syntynyt riittävää kilpailua hankinnan toteuttamiseksi tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Edellä mainituin perustein on syytä keskeyttää taloushallinnon osaulkoistamista koskeva tarjouskilpailu. Kunta arvioi, että kilpailun avaaminen uudelleen on tarkoituksenmukaista riittävän kilpailun varmistamiseksi ja hankinnan tavoitteiden toteutumiseksi.

 

Savukosken kunta käynnistää uuden tarjouskilpailun samalla hankinnan sisällöllä ja olennaisilta ehdoiltaan muuttumattomana. Muutamia tarjouspyynnön yksityiskohtia tarkennetaan. Uusi tarjouspyyntö julkaistaan Hilmassa 22.6.-31.7.2026.

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Joonas Rentola 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1. keskeyttää taloushallinnon osaulkoistamista koskevan tarjouskilpailun, koska tarjousvertailuun jäi vain yksi tarjouspyynnön vähimmäisvaatimukset täyttävä tarjous eikä hankinnassa siten syntynyt riittävää kilpailua,

2. käynnistää taloushallinnon osaulkoistamista koskevan uuden palveluhankinnan kilpailutuksen avoimella menettelyllä ajalle 1.10.2026–30.9.2029 sekä kahden (2) optiovuoden osalta,

3. hyväksyä uuden kilpailutuksen keskeiset ehdot ja todeta, että hankinnan sisältö sekä olennaiset sopimusehdot säilyvät pääosin ennallaan, kuitenkin siten, että tarjouspyyntöasiakirjoihin voidaan tehdä vähäisiä tarkennuksia ja täsmennyksiä,

4. valtuuttaa viranhaltijat laatimaan tarjouspyyntöasiakirjat, julkaisemaan hankintailmoituksen Hilmassa sekä toteuttamaan kilpailutuksen,

5. todeta, että lopullinen hankintapäätös tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi uuden tarjouskilpailun päätyttyä, sekä

6. todeta, että taloushallinnon assistentin (0,6 htv) tehtävä laitetaan haettavaksi sen jälkeen, kun osaulkoistusta koskeva sopimus on tehty.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Jakelu Tarjoajat

 Hilma

 

 

Muutoksenhaku  Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta

 

 

 

 

 

 

Khall 10.08.2026 § 196  

46/02.08.00/2025  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Joonas Rentola, 040 545 9009, joonas.rentola@savukoski.fi

 

Savukosken kunta julkaisi taloushallinnon osaulkoistusta koskevan tarjouspyynnön Hilma-ilmoituskanavassa 17.6.2026. Tarjoukset tuli jättää 4.8.2026 klo 12.00 mennessä. Tarjouspyyntöä koskeviin kysymyksiin vastattiin tarjousaikana muutaman päivän kuluessa niiden esittämisestä. Viimeiset tarjouspyyntöä koskevat kysymykset esitettiin 3.7.2026, eikä tämän jälkeen tarjouspyyntöön liittyviä lisäkysymyksiä enää tullut.

 

Määräaikaan mennessä tarjouksen jättivät Kuntalaskenta Oy ja Tilipalvelu Varanka Oy.

 

Tarjousten arvioinnissa todettiin, että Kuntalaskenta Oy tarjous ei täytä yhtä tarjouspyynnössä asetettua vähimmäisvaatimusta. Tarjouspyynnön mukaan palveluntuottajan työntekijän tulee olla kunnassa paikan päällä vähintään yhtenä ennalta sovittuna päivänä viikossa. Tarjouspyynnössä on lisäksi todettu, että vähimmäisvaatimusten täyttymättä jättäminen johtaa tarjouksen hylkäämiseen. Näin ollen Kuntalaskenta Oy tarjous tulee hylätä tarjouspyynnön vastaisena.

 

Tilipalvelu Varanka Oy tarjous täyttää tarjouspyynnössä asetetut vähimmäisvaatimukset ja on siten tarjousvertailukelpoinen.

 

Vaikka tarjouskilpailussa saatiin vain kaksi tarjousta, voidaan hyväksytyn tarjouksen arvioida olevan kilpailukykyinen. Tarjottu palvelukokonaisuus kattaa laajasti kunnan taloushallinnon tehtävät sekä palvelun jatkuvuuden ja sijaistusjärjestelyt. Lisäksi voidaan arvioida, ettei kunta vastaavilla kustannuksilla todennäköisesti pystyisi palkkaamaan omaa taloushallinnon asiantuntijaa hoitamaan vastaavaa tehtäväkokonaisuutta kaikkine työnantajakuluineen, sijaisjärjestelyineen ja muine henkilöstökustannuksineen. Näin ollen hankinta on kokonaisuutena arvioiden kunnalle kustannustehokas ja tarkoituksenmukainen ratkaisu.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Joonas Rentola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1) todeta, että määräaikaan mennessä tarjoukset jättivät Kuntalaskenta Oy ja Tilipalvelu Varanka Oy;

2) hylätä Kuntalaskenta Oy tarjouksen tarjouspyynnön vastaisena, koska se ei täytä tarjouspyynnössä asetettua vähimmäisvaatimusta palveluntuottajan työntekijän viikoittaisesta läsnäolosta kunnassa;

3) hyväksyä Tilipalvelu Varanka Oy tarjouksen ja valita Tilipalvelu Varanka Oy Savukosken kunnan taloushallinnon osaulkoistuksen palveluntuottajaksi tarjouspyynnön ja tarjouksen mukaisesti sopimuskaudelle 1.10.2026–30.9.2029;

4) todeta, että mahdollisten optiovuosien 1.10.2029–30.9.2030 ja 1.10.2030–30.9.2031 käyttöönotosta päätetään erikseen ennen varsinaisen sopimuskauden päättymistä;

5) valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan hankintasopimuksen sekä tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä ja sisällöllisiä muutoksia;

6) sekä todeta, että hankintasopimus syntyy vasta, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman ja kirjallinen hankintasopimus on allekirjoitettu.

 

Päätös Iida Koistinen kannatti päätösehdotusta.

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Jakelu Tarjoajat