Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.08.2026/Pykälä 209


15 Lausunto_VM_toimeentulotuki

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 29§:n kumoamisesta

 

Khall 10.08.2026 § 209  

81/03.00/2026  

 

 

Valmistelija Palkkasihteeri Sari Kuosku, puh. 040 738 4779, sari.kuosku@savukoski.fi; kunnanjohtaja Joonas Rentola, puh. 040 545 9009, joonas.rentola@savukoski.fi

 

Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 29 §:n kumoamisesta.

 

Esityksen mukaan perustoimeentulotuen kuntarahoituksen toteuttamistapaa muutettaisiin siten, että Kansaneläkelaitos (Kela) laskuttaisi kuntien rahoitusosuudet perustoimeentulotuen kustannuksista suoraan kunnilta kuukausittain. Nykyisestä menettelystä poiketen kuntien rahoitusosuutta ei enää vähennettäisi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta. Muutos tulisi voimaan 1.1.2029 alkaen.

 

Esitys perustuu hallitusohjelman kirjaukseen, jonka tavoitteena on uudistaa perustoimeentulotuen kuntarahoituksen toteuttamista siten, että kunnille toimitetaan Kelasta kuukausittain läpinäkyvät tiedot niiden vastuulla olevista kustannuksista. Hallitus päätti kevään 2026 kehysriihessä siirtyä vuoden 2029 alusta järjestelmään, jossa kuntien maksuosuudet laskutetaan nykyisen noin kahden vuoden viiveen sijaan lähes reaaliaikaisesti kahden kuukauden viiveellä.

 

Esityksen tavoitteena on lisätä perustoimeentulotuen kustannusten läpinäkyvyyttä kunnille, parantaa kuntien mahdollisuuksia seurata kustannusten muodostumista sekä yksinkertaistaa kunnan peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmää poistamalla siihen liittyvä perustoimeentulotuen rahoitusosuuden vähennysmenettely.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Joonas Rentola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa valtionvarainministeriölle liitteen mukaisen lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 29§:n kumoamisesta.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Jakelu Lausuntopalvelu.fi

 

 

Muutoksenhaku  Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.