RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 03.12.2024/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntastrategian mittariston päivitys
Vavaneuv 03.12.2024 § 47
97/00.01.02/2022
Valmistelija Hanke- ja hyvinvointikoordinaattori Susanna Schwartz-Matero,
puh. 040 574 9239 susanna.schwartz@savukoski.fi
Savukosken kunnanvaltuusto on 20.12.2022 § 57 hyväksynyt Savukosken kuntastrategian vuosille 2022-2025 (oheismateriaalina). Kunnan kaikki keskeisin päätöksenteko, suunnittelu ja kehittäminen tulisi johtaa kuntastrategian mukaisesti.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 26.08.2024 § 140 päättäänyt antaa kuntastrategian seurantaraportoinnin ja päivitykset teknisen lautakunnan, sivistyslautakunnan ja johtoryhmän valmisteltavaksi. Päivitetystä strategiasta pyydetään kommentit myös kunnan vaikuttamistoimielimiltä, minkä jälkeen päivitetty strategia tuodaan kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi.
Kuntastrategian toteumaa on käsitelty kunnan sisäisesti neljässä työpajassa. Työpajoihin on osallistunut kunnanjohtaja, tekninen johtaja, sivistysjohtaja, elinkeino-maaseutupäällikkö, hallintokoordinaattori ja hanke- ja hyvinvointikoordinaattori. Työpajojen tuloksena työryhmä esittää kuntastrategian toteutumisen (selonteko oheismateriaalina) lisäksi muutettavan kuntastrategian seurannan mittaristoa.
Työryhmän esitys uusiksi mittareiksi:
Kestävyys
1. Kehittämishankkeet: suunniteltujen ja aloitettujen hankkeiden määrä
2. Verkkokauppamyynnin kehitys: Kunnan eri hallinnonalojen tuotteiden määrä verkkokaupassa, verkkokauppaverkostossa mukana olevien yritysten määrä
3. Energian kulutus rakennuksissa: kunnan rakennusten energiankäytön kehitys
4. Lähiliikunta- ja ulkoilukohteet: lähiliikunta- ja ulkoilukohteiden määrä ja kunto
5. Muutokset veden laadussa: Kemijoki, vedenottamo, jätevesilaitos
Saulaisuus
5. Yhteydenpito: luottamushenkilöorganisaation ja viranhaltijoiden jalkautuminen kyliin, yrityksiin ja järjestöihin
6. Järjestötoiminnan kehittäminen: järjestetyt järjestöillat, myönnettyjen järjestöavustusten määrä, järjestöjen lukumäärä
7. Savukosken kunnan itsenäisyys: talouden tasapaino (tilinpäätöstiedot)
8. Asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet: osallistuvan budjetoinnin käyttö, asukaskyselyiden ja tilaisuuksien määrä
9. Kunnan henkilöstön työhyvinvointi: työhyvinvointikyselyiden tulokset, henkilöstön sairauspoissaolojen määrä
Elävä kunta
10. Elinkeinojen kehitys: yritysten lukumäärä, uusien yritysten määrä, elinkeinorakenne
11. Asukasmäärän kasvattaminen: asukasluku, asukasmarkkinointi-kampanjoiden määrä
12. Työllisyyskehitys: työttömyysprosentti, työvoimakoulutukseen osallistuneiden määrä
13. Lapset ja nuoret: syntyvyys, varhaiskasvatuksen lapsimäärä, perusopetuksen ja lukion oppilasmäärä, kunnan järjestämien kerhojen määrä
Esittelijä Hanke- ja hyvinvointikoordinaattori Susanna Schwartz-Matero
Päätösehdotus Vanhus- ja vammaisneuvosto keskustelee kuntastrategian mittariston päivitysesityksestä ja kirjaa siihen tarvittaessa huomionsa.
Päätös Keskustelun jälkeen merkittiin tiedoksi.
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |