Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 11.02.2024/Pykälä 16


Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Kevaltk 11.02.2024 § 16  

    

 

Vaalilain 14 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan kokous on päätösvaltainen  viisijäsenisenä.

 

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

Esityslistat lähetetään sähköisesti toimielimen päättämällä tavalla. Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 5.2.2024 jäsenille ja muille, joilla on oikeus osallistua kokoukseen.

 

Päätösehdotus Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toteaa sen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi