RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.02.2023/Pykälä 72
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijoiden päätökset
Teknltk 14.02.2023 § 72
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus tai lautakunta voi käyttää otto-oikeutta alaisensa viranhaltijan päätöksiin.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa kuntalaissa tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
- Teknisen johtajan päätös työkalukorvauksesta kiinteistönhoitajille 14.12.2022.
- Rakennustarkastajan lupapäätökset 4.1.-8.2.2023
Päätösehdotus
Päätös Tekninen lautakunta merkitsi viranhaltijoiden päätökset tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |