RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet
Kvalt 28.11.2022 § 50
Savukosken kunnan hallintosäännön 117 §:n mukaan ennen kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn päättymistä valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Päätös Juha Alatalo esitti valtuustoaloitteenaan selvitettäväksi Martin kylän katuvalojen palamista yöaikaan.
Aloite:
"Savukosken Martilla katuvalot palaa yötä päivää. Voisiko niihin laittaa kellon, joka sammuttaa valot 22.00-06.00 väliseksi ajaksi.
Juha Alatalo"
Muita aloitteita ei jätetty.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |