RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaalilautakunta
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 73
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaalilautakunnan vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta 2021
Sosltk 08.12.2022 § 73
19/02.06.01/2022
Valmistelija Sosiaalijohtaja Tanja Karhunen, puh.0407257558, tanja.karhunen@savukoski.fi
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 13.6.2022 hyväksynyt viime vuoden 2021 tilinpäätöksen. Toimielimiä on pyydetty ottamaan tilintarkastuksen toimintakertomus käsittelyyn siinä olevien huomioiden korjaamiseksi tämän vuoden toiminnassa.
Sosiaalijohtaja on vaihtunut tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen jälkeen kolme kertaa, joten sosiaalijohtaja Tanja Karhunen kommentoi arviointikertomusta niiltä osin kuin se on tässä tilanteessa tarkoituksenmukaista.
Ainoastaan sosiaalijohtaja Karhusen tiedossa on se, että sosiaalitoimen kehityskeskustelut on käyty syksyllä 2021.
Muihin tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen asioihin ei tämän perusteella voida ottaa kantaa.
Esittelijä Sosiaalijohtaja Tanja Karhunen
Päätösehdotus Sosiaalilautakunta keskustelee arviointikertomuksesta ja hyväksyy esitetyn vastineen sekä esittää sen edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi.
Jatkossa toiminta siirtyy hyvinvointialueelle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |