RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 220
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaalityöntekijän viran perustaminen
Sosltk 26.10.2022 § 64
Valmistelija Tanja Karhunen, puh.0407257558, tanja.karhunen@savukoski.fi
Viran perustaminen on välttämätöntä asiakastyön laadun turvaamiseksi. Tällä hetkellä työtilanne on todella haastava läpileikkaavasti niin aikuis-, vanhus-, kuin vammaispalveluissa.
Lisäksi Kelalta tulevat taloudellisen tuen hakemukset vaativat yhä perusteellisempaa asiakkaan tilanteen selvittämistä. Perhepalveluiden, perheoikeudellisten palveluiden ja lastensuojelun tilanteet vaativat myös suuren työpanoksen jotta ne saadaan riittävän laadukkaasti tehtyä.
Sosiaalijohtajan työnkuvan painotus hallinnollisiin asioihin on välttämätöntä hyvinvointialueelle siirtymisen johdosta. Sosiaalityöntekijän palkkaaminen turvaa asiakastyön myös hyvinvointialueelle siirtymisessä, joten viran täyttäminen hyödyttää myös hyvinvointialuetta.
Sosiaalijohtajalla on myös juridisesti eri rooli tietyissä asiakasprosesseissa kuin sosiaalityöntekijällä, esimerkiksi kiireellisen sijoituksen jatko päätöksen tekee sosiaalijohtaja, ja tämä henkilö ei voi olla sama kuin kiireellisen sijoituksen tekijä.
Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalityöntekijän virkaan on sosiaalihuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain (817/2015) ja asetuksen (153/2016) mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys ja laillistus. Hakijoilta edellytetään myös rikosrekisteriote. Virkaan kuuluu KVTES:n mukainen koeaika. Mikäli hakuun ei tule päteviä hakijoita, huomioimme myös loppuvaiheen opiskelijat valinnassa.
Viranpalkkaus: SOTE sopimus 02SOS04A ja kunnassa päätetyn tehtäväkohtaisen hinnoittelun mukaan. Voi esittää myös oman palkkatoivomuksen.
Esittelijä Sosiaalijohtaja Tanja Karhunen
Päätösehdotus Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle sosiaalityöntekijän viran perustamista.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Jakelu
Khall 21.11.2022 § 220
117/01.01.00/2022
Esittelijä Kunnanjohtaja Eeva-Maria Maijala
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle sosiaalityöntekijän viran perustamista.
Päätös Sosiaalijohtaja selvitti viran perustamistarvetta.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
Jakelu Valtuuston esityslistalle
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |