RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
Kvalt 31.10.2022 § 40
Tekninen johtaja Jarmo Ahtinen kertoi kirjasto-liikuntasalin investointihankkeesta ja muuttuneesta kustannusarviosta.
Vs. kunnanjohtaja kertoi, että viimeistään joulukuussa talousarvion hyväksymisen yhteydessä on selvillä miten asiassa edetään.
Muuttuneista kustannuksista saadaan lisälaskelmia tällä viikolla.
Muita asioita ei ollut. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.23.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |