RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknltk 25.10.2022 § 53
118/10.03.01.00/2022
Valmistelija Tekninen johtaja Jarmo Ahtinen
Ilmajohtojen sijoittaminen
Koillis-Lapin Sähkö Oy saneeraa Pelkosenniemi - Savukoski väliset 45 ja 20 kV:n ilmajohdot. Saneerauksessa uusitaan käyttöikänsä lopussa olevat johdot siten, että Sähkömarkkinalain toimintavar- muusvaatimus toteutuu. Koillis-Lapin Sähkö Oy hakee 45 ja 20 kV:n ilmajohtojen sijoituslupaa tiljojen 742-403-1-154, 742-403-1-136 ja 742-403-1-130 alueelle.
Sähkömarkkinalain (588/2013) mukaan jakeluverkko on suunniteltava ja rakennettava siten, että jakeluverkon vioittuminen myrskyn tai lumikuorman seurauksena ei aiheuta asemakaavan alueilla yli kuusi tuntia ja haja-asutusalueilla yli 36 tuntia kestäviä keskeytyksiä. Tien laidassa sijaitsevat johdot ovat helpompi tarkastaa vikatilanteissa sekä myös korjata.
Maankäyttö- ja rakennuslain 161 § mukaan kiinteistön omistaja on lähtökohtaisesti velvollinen sallimaan yhdyskuntaa palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen alueelle. Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan kanssa, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Asianosaisille on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja asioista, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Oheisaineistona on asianosaisten antamat selvitykset ja perustelut.
Tekninen lautakunta kunnan rakennusvalvontaviranomaisena käsittelee ja päättää vain johtolinjojen sijoittamisesta. Maanomistaja tai johdon sijoittaja voi hakea Lunastuslain mukaista toimitusta korvauksista Maanmittauslaitokselta, joka määrää rahalliset korvaukset kiinteistön omistajille.
Tekninen lautakunta on kokouksessaan 22.12.2020 § 50 päättänyt olla myöntämättä haettua sijoituslupaa.Tekninen lautakunta on käsitellyt asiaa uudelleen kokouksessa 23.3.2021 § 15. Lautakunta on perustellut samalla perustellut päätöstään antamassaan lausunnossaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Koillis-Lapin Sähkö Oy:n tekemään valitukseen.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on antanut valituksen johdosta päätöksen 1.9.2022. Päätöksessään Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumoaa valituksenalaisen päätöksen ja palauttaa asian tekniselle lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Asianosaisia maanomistajia on pyydetty täydentämään tai korjaamaan aiemmin tehtyä kannanottoaan tai ilmoittamaan, että heillä ei ole muutettavaa aiempaan kuulemiseen. Nämä kannanotot pyydettiin toimittamaan viimeistään kokoukseen mennessä.
Esittelijä
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää myöntää Koillis-Lapin Sähkö Oy:lle 45 kV ja
20 - kV ilmajohtojen sijoitusluvan tilojen 742-403-1-154, 742-403-1-136 ja
742-403-1-130 alueille. Sijoitusluvan perusteena on MRL 161 § omistajan
velvollisuus sallia yhdyskuntaa palvelevien johtojen sijoittaminen alueelleen.
Päätös Tekninen lautakunta kävi asiasta laajan keskustelun. Todettiin ettei uusia kannanottoja ole asianosaisilta maanomistajilta saatu määräaikaan mennessä. Tekninen lautakunta myöntää Koillis-Lapin Sähkö Oy:lle 45 kV ja 20 kV ilmajohtojen sijoitusluvan tilojen 742-403-1-154, 742-403-1-136 ja 742-403-1-130 alueille. Sijoitusluvan perusteena on MRL 161 § omistajan velvollisuus sallia yhdyskuntaa palvelevien johtojen sijoittaminen alueelleen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |