RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaalilautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 63
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntastrategia
Sosltk 12.09.2022 § 57
Valmistelija Sosiaalijohtaja Tanja Karhunen, 040-725 7558, tanja.karhunen@savukoski.fi
Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston tulee laatia kuntastrategia. Strategian laadinta on osallistavaa ja siinä ovat mukana sekä kunnan luottamus-henkilöt ja työntekijät. Myös kuntalaisilla tulee olla mahdollisuus osallistua strategian laatimiseen.
Kuntalain 37 § mukaan kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, 2) palveluiden järjestäminen ja tuottaminen, 3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet, 4) omistajapolitiikka, 5) henkilöstöpolitiikka, 6) kunnan asukkaiden osallistumis- vaikuttamismahdollisuudet sekä 7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.
Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteuttamisen arviointi ja seuranta.
Esittelijä Sosiaalijohtaja Tanja Karhunen
Päätös Sosiaalilautakunta kävi keskustelua asiasta ja päätettiin että sosiaalijohtaja Tanja Karhunen laatii ehdotuksen.
Jakelu
Sosltk 26.10.2022 § 63
97/00.01.02/2022
Valmistelija Sosiaalijohtaja Tanja Karhunen, 040-725 7558, tanja.karhunen@savukoski.fi
Hankesihteeri Maija Tulimaa esittää ehdotuksen sosiaalitoimen osalta kuntastrategiaan. Pyydetään sosiaalilautakuntaa täydentämään ja korjaamaan ehdotusta.
Esittelijä Sosiaalijohtaja Tanja Karhunen
Päätösehdotus
Päätös Luonnos esitelty hankesihteeri Maija Tulimaan toimesta ei muutoksia tai täydennettävää.
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |