RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 175
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Khall 03.10.2022 § 175
Hallintosäännön mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa
järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi päättää ottaa
käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy esityslistan kokouksen työjärjestykseksi ja mahdolliset lisäasiat.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi lähetetyn esityslistan kokouksen työjärjestykseksi.
Pidettiin kokoustauko klo 17.08-17.15, jonka aikana kuultiin taloussihteeri Pirkko Otra-ahon esittely vuoden 2023 talousarvioennusteesta.
Hankesihteeri Maija Tulimaa oli kutsuttu kokoukseen kokousasioiden 176-177 käsittelyn ajaksi (läsnä klo 17.20-18.45).
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |