RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Arviointikertomus 2021
Tarkltk 19.04.2022 § 12
Valmistelija
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.
Esittelijä
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laatimisen.
Päätös Tarkastuslautakunta viimeisteli ja allekirjoitti arviointikertomuksen.
Jakelu
Kvalt 13.06.2022 § 18
19/02.06.01/2022
Liitteenä tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021.
Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen tiedoksi.
Jakelu Hallintokunnat
Taloustoimisto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |