RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 142
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vs. kunnanjohtajan palkan tarkistaminen
Khall 27.06.2022 § 142
78/01.01.03/2022
Valmistelija Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jouko Savukoski
Kunnanhallitus on kokouksessaan 15.7.2021 § 197 päättänyt, että kunnanjohtajan viransijaisen Maijalan kokonaispalkka on sama kuin nykyisen kunnanjohtajan palkka 5394,23 euroa/kk.
Kunnanhallitus päätti lisäksi, että palkan tarkistamiseen palataan tarvittaessa kehityskeskustelun yhteydessä koeajan päättymisen jälkeen.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja on käynyt vs. kunnanjohtajan kanssa osana kehityskeskusteluja keskustelun vs. kunnanjohtajan palkasta.
Keskustelujen pohjalta kunnanhallituksen puheenjohtaja on päätynyt esittämään, että vs. kunnanjohtajan palkkaa tarkistetaan 1.5.2022 alkaen niin, että hänen kokonaispalkkansa muutetaan tehtäväkohtaiseksi palkaksi.
Esittelijä
Puheenjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus muuttaa vs. kunnanjohtajan kokonaispalkan 5394,23 euroa/kk tehtäväkohtaiseksi palkaksi 1.5.2022 alkaen.
Päätös Vs. kunnanjohtaja Eeva-Maria Maijala ja Ari Veikko Puska poistuivat kokouksesta esteellisinä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi perusteena osallisuusjääviys ja intressijääviys.
Jan Hietanen kannatti puheenjohtajan esitystä.
Keskustelun jälkeen päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Jakelu Palkat
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |