RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.06.2022/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen johtajan ajankohtaiset asiat
Teknltk 08.06.2022 § 32
Teknisen johtajan ajankohtaiset asiat ja eri hankkeiden tämän hetkiset tilanteet kerrotaan tiedoksi lautakunnalle.
Esittelijä Tekninen johtaja Jarmo Ahtinen
Päätösehdotus Tekninen johtaja antaa selvityksen ja tilanneraportin ajankohtaisista asioista.
Päätös Tekninen johtaja kertoi ajankohtaisista hankkeista:
1. Kunnan saama avustus AVI:lta koulun pihan leikki- ja liikuntavälineisiin 115000€. Työnjohtajan palkkaaminen rakennushakkeelle.
2. Frisbeegolf-radan avajaiset ovat 8.7.2022. Talkooväkeä toivotaan lisää, että rata valmistuu määräaikaan mennessä.
3. Nivatunturin-majan hankeelle palkattu kaksi kirvesmiestä 30.7.2022 saakka.
4. Rassaushalli-hankkeen käynnistäminen; jätevedenpuhdistamon vanhan varaston muuttaminen tulitöihin sopivaksi tilaksi sekä nuorten käyttöön remonttipaikaksi.
5. Koululaisten käytössä olevien tyttöjen asuntojen muuttaminen oppilaiden lisääntyessä.
6. Tennijoensillan korjaamisen edistäminen.
7. Freeride-alue Vasatunturin ja Nivatunturin alueelle.
Jakelu
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |