Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaalilautakunta
Pöytäkirja 04.05.2022/Pykälä 30


Lähihoitajan toimen täyttäminen

Sosltk 11.01.2022 § 5

 

Saukotiin on tarve perustaa uusi lähihoitajan toimi johtuen hoitajamitoituksen kasvusta. Määrärahat lähihoitajan toimen perustamiseen on varattu talousarvioon 2022.

 

Tehostetun palveluasumisen henkilöstömitoitusta on nostettu vanhuspalvelulaissa siten, että henkilöstömitoitus on 1.4.2023 alkaen 0,7. Vanhuspalvelulain mukaan toimintayksikössä on oltava henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön palveluja saavien iäkkäiden henkilöiden määrää ja heidän toimintakykynsä edellyttämää palvelun tarvetta ja joka turvaa heille laadukkaat palvelut.

 

Toteutuneen henkilöstömitoituksen tehostetun palveluasumisen ja pitkäaikaisen laitoshoidon toimintayksikössä on oltava vähintään 0,7 työntekijää asiakasta kohti. Lain mukaan, jos toimintayksikön tiloissa hoidettavana olevan iäkkään henkilön toimintakyky on alentunut siten, että hän tarvitsee huolenpitoa vuorokaudenajasta riippumatta, toimintayksikössä on oltava riittävästi henkilöstöä kaikkina vuorokauden aikoina.

 

Toteutunut henkilöstömitoitus tarkoittaa toimintayksikössä paikalla olevien välitöntä asiakastyötä tekevien työntekijöiden työpanosta suhteessa toimintayksikössä kolmen viikon seurantajakson aikana olevien asiakkaiden määrään. Välillistä työtä ei oteta huomioon henkilöstömitoituksessa. Henkilöstömitoitus on ollut 1.10.2020 lukien vähintään 0,5 työntekijää, 1.1.2021 vähintään 0,55 työntekijää, 1.1.2022 lukien vähintään 0,6 työntekijää ja 1.4.2023 lähtien 0,7 työntekijää asiakasta kohti.

 

Saukodin tämän hetkinen henkilöstömitoitus on n. 0,58, kun lasketaan 15,5 työntekijää ja Saukoti A:n ja C:n yhteensä 25 asiakaspaikkaa sekä B-puolen asukkaista laskennallinen 1,5 asiakasta, sillä hoitohenkilökunta huolehtii myös osasta B-puolen asukkaista. Talousarvioon 2022 on varattu Saukodille määrärahat lähihoitajan palkkaukselle, jotta on mahdollista päästä hoitajamitoitukseen 0,6 sekä vähentää sijaisten palkkausten tarvetta. Uuden lähihoitajan toimen perustaminen myös tukee henkilökunnan työhyvinvointia ja työssäjaksamista sekä vähentää yksikön haavoittuvuutta mahdollisissa henkilöstön poissaolotilanteissa.

 

Kunnanhallitus (8.12.2021 § 310) ja -valtuusto (15.12.2021 § 77) ovat päättäneet siirtää talousarviossa 2022 Saukodin kustannuspaikalla sijaisten palkkausten määrärahoja työntekijäpalkkoihin, jotta palkkakustannuksia voidaan hyödyntää henkilökunnan palkkaukseen. Saukodin hoitohenkilökunta siirtyy 1.1.2023 uuden Hyvinvointialueen palvelukseen. Lapin hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin on kokouksessaan 11.11.2021 § 134 päättänyt antaa Lapin maakunnan kunnille sekä lakkaaville sote- ja pelastusorganisaatioille suosituksen, jonka mukaan rekrytointeja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtäviin voidaan tehdä toistaiseksi voimassaoleviin virka- ja työsuhteisiin.

 

Päätösehdotus  Sosiaalilautakunta päättää hakea kunnanhallitukselta uuden vakituisen lähihoitajan toimen perustamislupaa sekä ko toimen täyttölupaa alkaen sopimuksen mukaan.

 

 Lähihoitajan toimen kelpoisuusehtona on lähihoitajan sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Eduksi katsotaan vanhustyöhön suuntautuneet opinnot ja työkokemus vanhustyössä. Lähihoitajan työtehtävä edellyttävää kykyä itsenäiseen työhön, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja ja kehittävää työotetta. Koeaika on 6 kk. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan. Työ alkaa sopimuksen mukaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Khall 17.01.2022 § 4

 

Päätösehdotus  Kunnanhallitus myöntää sosiaalilautakunnalle lähihoitajan toimen täyttöluvan. Toimen täyttämisessä ja sen aikataulussa tulee kuitenkin huomioida Saukodin työtilanne. Tällä hetkellä on asukkaiden määrä poikkeuksellisen alhainen ja työt voidaan varmaan tehdä nykyisellä henkilöstöllä. Saukodin tulee markkinoida asiakaspaikkoja ja selvittää oman kunnan tarvetta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano Sosiaalilautakunta

 

Lisätiedot  Lisätietoja antaa sosiaalijohtaja Katrina Kulppi, puhelin 040 725 7558 ja vs.kunnanjohtaja Eeva-Maria Maijala, puhelin 050 512 0529 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@savukoski.fi.

 

Sosltk 04.05.2022 § 30  

46/01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Sosiaaliohjaaja Tiina Pulska, puhelin 040-5374443 tai tiina.pulska@savukoski.fi

 

Saukotiin on ollut tarve perustaa uusi lähihoitajan toimi johtuen hoitajamitoituksen kasvusta. Lähihoitajan toimi Savukoskella on ollut haettavana 10.4.2022 klo 16.00 mennessä kunnan ilmoitustaululla, työ- ja elinkeinotoimiston sivuilla sekä kunnan ja Duunitori.fi www-sivuilla.

Lähihoitajan toimen kelpoisuusehtona on lähihoitajan sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Eduksi katsotaan vanhustyöhön suuntautuneet opinnot ja työkokemus vanhustyössä. Lähihoitajan työtehtävä edellyttävää kykyä itsenäiseen työhön, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja ja kehittävää työotetta. Koeaika on 6 kk. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka (02SOS06A) ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n/SOTE-sopimuksen mukaan.

 

Määräaikaan mennessä saapui 1 hakemusta ja hakija täyttää kelpoisuusehdot. Sosiaalilautakunta ei haastattele hakijaa, sillä hän on ollut työsuhteessa Saukodille ja kotipalveluun aiemmin.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Eeva-Maria Maijala

 

Päätösehdotus Sosiaalilautakunta valitsee lähihoitajan toimeen Johanna Kilpimaan. Koeaika on 6 kk ja hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilasta esitettävä ennen toimen vastaanottamista. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka (02SOS06A) ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n/SOTE-sopimuksen mukaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.