Dynasty tietopalvelu
Savukosken kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 19.10.2026/Asianro 267


Kokousasian teksti

Kunnanvaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano

 

Khall 19.10.2026    

   

 

Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Jos valtuusto pysyy päätöksessään, kunnanhallituksen on saatettava hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, onko täytäntöönpanolle laillisia esteitä. Hallinto-oikeus ei saa ratkaista asiaa ennen kuin valitusaika päätöksestä on kulunut.

 

Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Käsiteltävänä on kunnanvaltuuston kokouksen 21.9.2026 päätökset:

§ 46 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

toteaminen

§ 47 Pöytäkirjantarkastajien valinta

§ 48 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

§ 49 Eronpyyntö luottamustehtävistä / Laivamaa

§ 50 Eronpyyntö sivistyslautakunnan jäsenyydestä

§ 51 Talouden toteuma tammi-kesäkuu 2026

§ 52 Investoinnin määrärahamuutos

§ 53 Populus-henkilöstöhallinnon järjestelmäinvestoinnin

määrärahan lisätarve

§ 54 Savukosken kunnan poistosuunnitelman tarkistaminen

§ 55 Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän

talousarvio ja toimintasuunnitelma 2026

§ 56 Tilintarkastuspalveluiden hankinta vuosille 2027-2030

§ 57 Valtuustoaloite: Lumien auraaminen yli 65- vuotiaille

§ 58 Valtuustoaloite: Varhaiskasvatuksen maksuttomuus

§ 59 Vuoden 2025 aloitteet

§ 60 Valtuustoaloite: Savukosken kuntaan perustetaan työryhmä,

jonka tehtävänä on neuvotella kunnan ja Sokli Oy:n välisestä

yhteistyöstä

§ 61 Valtuustoaloite: Savukosken kunta järjestää kuntalain mukaisen

neuvoa-antavan kansanäänestyksen Soklin kaivoshankkeesta

§ 62 Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

§ 63 Muut asiat

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston kokouksen 21.9.2026 päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä muutoinkaan ole lainvastaisia ja päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös