Dynasty tietopalvelu
Savukosken kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 01.10.2026/Asianro 250


Liitteet
Numero Otsikko
1 Liite 1Haemme joukkoomme hanketyöntekijää
(pdf 169.09 kb)

Kokousasian teksti

Hanketyöntekijä Savukosken turvalliset kylät -hankkeeseen

 

Khall 10.08.2026 § 199 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Joonas Rentola, 040 545 9009, joonas.rentola@savukoski.fi

 

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 4.5.2026 § 130 hyväksyä Savukosken kunnan osallistumisen kyläturvallisuuden ja varautumisen kehittämishankkeeseen.

 

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kuntalaisten, kylien ja eri toimijoiden varautumista häiriö- ja kriisitilanteisiin sekä parantaa paikallista turvallisuusyhteistyötä. Hankkeessa laaditaan kylien turvallisuus- ja valmiussuunnitelmat, lisätään asukkaiden turvallisuusosaamista sekä kehitetään kunnan kokonaisturvallisuutta yhteistyössä viranomaisten, yhdistysten, kyläyhteisöjen ja muiden sidosryhmien kanssa.

 

Leader Pohjoisin Lappi ry hallitus on kokouksessaan 27.5.2026 päättänyt puoltaa hankkeen rahoittamista hakemuksen mukaisesti. Lopullisen rahoituspäätöksen tekee Lapin Elinvoimakeskus, jonka päätöstä ei ole vielä tullut.

 

Hankkeen toteutuksen käynnistämiseksi on tarkoituksenmukaista aloittaa hanketyöntekijän rekrytointi jo ennen lopullista rahoituspäätöstä. Rekrytointiprosessi voidaan toteuttaa rahoituspäätöksen käsittelyn aikana siten, että hankkeen toteutus voidaan käynnistää viivytyksettä heti myönteisen rahoituspäätöksen jälkeen. Tehtävä voidaan täyttää vasta sen jälkeen, kun hankkeelle on saatu myönteinen viranomaispäätös.

 

Savukosken kunnassa hankkeesta vastaa kunnanjohtaja, joka vastaa myös kunnan kokonaisturvallisuudesta. Hankkeen toteutumista seuraa ja valvoo hankkeelle palkattava hanketyöntekijä (0,5), joka vastaa hankkeen käytännön toteutuksesta. Työntekijän tehtäviin kuuluvat hankkeen toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus, aikataulutus, viestintä, yhteistyö kylien ja muiden yhteistyötahojen kanssa sekä hankkeen raportointi, seuranta ja maksatuksen hakeminen.

 

Hanketyöntekijän työsuhde on määräaikainen ajalle 1.10.2026–31.3.2027. Työaika on 50 % täydestä työajasta (0,5). Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva koulutus. Eduksi katsotaan kokemus hanketyöstä, turvallisuus- tai varautumistehtävistä, yhdistys- ja verkostoyhteistyöstä sekä hyvät vuorovaikutus- ja organisointitaidot.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Joonas Rentola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää julistaa määräaikaisen hanketyöntekijän (0,5) tehtävän haettavaksi Savukosken turvalliset kylät -hankkeeseen ajalle 1.10.2026–31.3.2027.

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva koulutus. Eduksi katsotaan kokemus hanketyöstä, turvallisuus- tai varautumistehtävistä, yhdistys- ja verkostoyhteistyöstä sekä hyvät vuorovaikutus- ja organisointitaidot.

Tehtävä voidaan täyttää edellyttäen, että Lapin Elinvoimakeskus tekee hankkeelle myönteisen rahoituspäätöksen.

Kunnanhallitus nimeää haastattelutyöryhmään kunnanjohtajan, kunnanhallituksen puheenjohtajan ja hallintokoordinaattorin sekä valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään tarvittaessa vähäisiä muutoksia hakuilmoitukseen.

 

Päätös Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kari Kilpimaa poistui kokouksesta klo 12.56.

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Jakelu Kuntarekry.fi -palvelu

 Kunnan verkkosivut

 

 

Muutoksenhaku  Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta             

 

Khall 1.10.2026    

53/00.01.06/2026  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Joonas Rentola, 040 545 9009, joonas.rentola@savukoski.fi

 

Määräaikaan mennessä tehtävää haki yhteensä 13 henkilöä. Hakijoista 12 täytti tehtävän kelpoisuusvaatimuksen. Haastatteluun kutsuttiin Anne Hyvärinen, Jari-Pekka Martikainen, Sirkka Nissi-Onnela ja Maarit Sannelvuo. Anne Hyvärinen perui hakemuksensa 14.9.2026.

 

Haastattelutyöryhmä haastatteli kolme tehtävää hakenutta henkilöä ja teki hakemusasiakirjojen sekä haastattelujen perusteella kokonaisarvioinnin hakijoiden soveltuvuudesta tehtävään.

 

Haastattelutyöryhmä on yksimielinen siitä, että hanketyöntekijän tehtävään esitetään valittavaksi Maarit Sannelvuota. Työryhmän arvion mukaan hänen osaamisensa kyläturvallisuuteen ja varautumiseen liittyvissä asioissa sekä kokemuksensa vastaavanlaisen hankkeen valmistelusta tukevat parhaiten hankkeen tavoitteiden toteuttamista.

 

Hakemusasiakirjat ja hakijoiden vertailu toimitetaan jäsenille nähtäväksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Joonas Rentola

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää valita Savukosken turvalliset kylät -hankkeen määräaikaiseksi hanketyöntekijäksi (0,5) Maarit Sannelvuon ajalle 19.10.2026–31.3.2027. Hänen kieltäytymisensä varalle valitaan 1. varasijalle Sirkka Nissi-Onnela.

Valinta perustuu hakemusasiakirjojen ja haastattelun perusteella tehtyyn kokonaisarviointiin sekä Sannelvuon kyläturvallisuuteen ja varautumiseen liittyvään osaamiseen ja kokemukseen vastaavanlaisen hankkeen valmistelusta.

Tehtäväkohtainen palkka määräytyy KVTES:n mukaisesti. Tehtävän täytössä noudatetaan kahden (2) kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun tulee ennen työn aloittamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Valitun tulee ilmoittaa kirjallisesti tehtävän vastaanottamisesta 15.10.2026 mennessä.

 

Päätös 

 

 

 

 

Jakelu Hakijat

 Palkkasihteeri