RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 13.10.2026/Asianro 73
Talousarvion 2026 muutosesitys - JTF-salpalinja reitin kunnostustyöt
Teknltk 13.10.2026
65/02.08.00/2024
Valmistelija Tekninen johtaja Tuuli Ingberg, p. 040 6772044, tuuli.ingberg@savukoski.fi
Savukosken monikäyttöreitit -hankkeessa on kunnostettu kaksi kaikille avointa ja maksutonta monikäyttöreittiä: kirkonkylän hiihtolatu–kuntopolku sekä noin 1,2 kilometrin pituinen Salpalinjan reitti. Salpalinjan reitti on samalla kulttuuriympäristökohde, jossa voi tutustua jatkosodan aikaisiin puolustusrakenteisiin.
Lapin liitto on myöntänyt hankkeelle JTF-rahoitusta. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 240 555 euroa, josta EU ja valtion rahoitus on 168 388 euroa (70 %) ja kunnan omarahoitus 72 167 euroa (30 %). Hankkeen toteutusaika oli 1.1.2024–31.12.2025.
Salpalinjan reitti oli tarkoitus toteuttaa esteettömänä murskesorapintaisena reittinä. Suunnitelmia jouduttiin kuitenkin muuttamaan Salpalinjan osalta maanrakennustöiden kustannusten merkittävän nousun vuoksi.
Reitillä on noin 150 metriä kokonaan tai osittain keskeneräisiä kohtia. Märkä maasto edellyttää vedenohjausta ja reitin pinnan korottamista. Lisäksi koko reitti vaatii tasaamista ja tiivistämistä, jotta se saadaan suunniteltuun käyttökuntoon. Tarvittavien lisätöiden kustannuksiksi arvioidaan noin 15 000 euroa.
Lapin liiton ensisijainen ehdotus on, että kunta saattaa Salpalinjan reitin omalla kustannuksellaan valmiiksi lokakuun 2026 aikana. Tällöin vireillä oleva maksatushakemus voidaan käsitellä ja hanke saattaa loppuun. Mikäli reittiä ei saateta valmiiksi, Lapin liitto voi hylätä Salpalinjan kustannukset, jolloin niihin kohdistuva tuki menetetään ja kustannukset sekä reitin myöhemmät viimeistelytyöt jäävät kunnan maksettaviksi.
Tekninen lautakunta on varannut vuoden 2026 talousarviossa yksityisteiden kustannuspaikalle (kp 7601) puhtaanapito- ja pesulapalveluihin 80 000 euroa, josta on käytetty 30.9.2026 mennessä 22 053 euroa. Määrärahaa arvioidaan jäävän vuonna 2026 käyttämättä, minkä vuoksi käyttämättä jäävää määrärahaa voidaan siirtää Salpalinjan reitin kunnostustöihin.
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen (2026) mukaan valtuuston hyväksymä tulosalueen toimintakate on sitova. Mikäli tulosalueen toimintakate ei riitä, lautakunnan tulee ensisijaisesti selvittää rahoitustarpeen kattaminen alaisensa toisen tulosalueen määrärahoista. Tämän mukaisesti Salpalinjan reitin kunnostustöiden kustannukset esitetään katettavaksi yksityisteiden kustannuspaikalta käyttämättä jäävällä määrärahalla.
Kunnan talousarvion täytäntöönpano-ohjeen (2026) mukaan yli 10 000 euron hankinnat tulee lähtökohtaisesti kilpailuttaa lähettämällä kirjallinen tarjouspyyntö 3–5 yritykselle sekä julkaisemalla hankintailmoitus kunnan verkkosivuilla. Tarjouksen tekemiselle tulee hankinnan laatu ja laajuus huomioon ottaen varata kohtuullinen ja riittävä aika, yleensä vähintään 1–2 viikkoa. Hankkeen poikkeuksellisen kiireellisen toteutusaikataulun vuoksi tarjousten jättämiselle on tässä tapauksessa varattu viisi päivää, jotta työt ehditään toteuttaa rahoittajan edellyttämässä aikataulussa.
Tarjouspyyntö on lähetetty 8.10.2026 kolmelle yritykselle ja julkaistu kunnan verkkosivuilla. Tarjousten viimeinen jättöaika on 13.10.2026 klo 9.00. Hankinnan tarkemmat ehdot, korjaustöiden sisältö ja muut yksityiskohdat ilmenevät liitteenä olevasta tarjouspyynnöstä.
Määräaikaan mennessä jätetyt tarjoukset avataan tarjousten jättöajan päätyttyä ja niiden avaamisesta laaditaan avauspöytäkirja. Tarjoukset vertaillaan tarjouspyynnössä ilmoitettujen perusteiden mukaisesti. Avauspöytäkirja ja tarjousvertailu laaditaan ennen teknisen lautakunnan kokousta ja tuodaan kokoukseen. Tarjouskilpailun perusteella voittanut tarjoaja esitetään tekniselle lautakunnalle Salpalinjan reitin kunnostustöiden urakoitsijaksi.
Esittelijä Tekninen johtaja Tuuli Ingberg
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta päättää
1. tehdä vuoden 2026 käyttötalouteen määrärahamuutoksen siten, että kustannuspaikalta 7601 Yksityistiet siirretään 15 000 euroa kustannuspaikalle 7613 Liikunta- ja ulkoilualueet Salpalinjan reitin kunnostustöiden toteuttamiseen; sekä
2. valita Salpalinjan reitin kunnostustöiden urakoitsijaksi tarjouskilpailun perusteella kokouksessa esitettävän tarjousvertailun mukaisen voittaneen tarjoajan.
Päätös
Jakelu