RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Esityslista 29.04.2026/Asianro 24
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Talouden toteuma tammi-maaliskuu 2026
Khall 20.04.2026 § 112
Valmistelija Tilipalvelu Varanka / Merja Varanka, 040 751 6965, merja.varanka@savukoski.fi
Talousarvion toteutumisesta raportoidaan kunnanhallitukselle neljännesvuosittain. Seurantaraportit käsitellään myös lautakunnissa ja valtuustossa.
Tammi-maaliskuun raportointi pitää sisällään käyttösuunnitelman euromääräisen ja toiminnallisen toteutumisen sekä arvion loppuvuoden osalta tavoitteiden saavuttamisesta mukaan lukien investoinnit. Lisäksi on raportoitava mihin toimenpiteisiin on ryhdytty mahdollisten määrärahaylitysten ja tulovajauksien estämiseksi.
Savukosken kunnan toteuma 1.1.-31.3.2026
Toimintatuotot ja -kulut
Toimintatuotot olivat 570 816 euroa ja toimintakulut 1 605 575 euroa.
Toimintakate
Toimintatuottojen ja toimintakulujen erotuksena syntyvä toimintakate oli
maaliskuussa -1 034 759 euroa. Toteumaprosentti oli 23 %.
Lautakuntien toimintakatteet toteutuivat liitteen mukaisesti.
Keskusvaalilautakunta
Toimintakate 0 euroa, 0 %
Tarkastuslautakunta
Toimintakate -286 euroa, 1,7 %
Kunnanhallitus
Toimintakate -257 849 euroa, 21 %
Sivistyslautakunta
Toimintakate -777 137 euroa, 24 %
Tekninen lautakunta
Toimintakate -1 587 euroa, 4,8 %
Verotulot ja valtionosuudet
Savukosken kunnan koko vuoden verotulojen määrä vuoden 2026 talousarviossa on 2 897 000 euroa. Kunnan verotulojen toteuma tammi-maaliskuussa oli 813 102 euroa, talousarvioon nähden verotulot toteutuivat 28 %:sti.
Verotulot | Alkup talousarvio | Toteutuma | Poikkeama | Käyttö % |
Kunnan tulovero | 1 646 000 | 457 582 | -1 188 418 | 28 % |
Osuus yhteisöveron tuotosta | 801 000 | 339 092 | -461 908 | 42 % |
Kiinteistövero | 450 000 | 16 429 | -433 571 | 4 % |
Yhteensä | 2 897 000 | 813 102 | -2 083 898 | 28 % |
Valtionosuuden määräksi on vuoden 2026 talousarvioon arvioitu 2 003 300 euroa. Valtionosuudet olivat tammi-maaliskuussa 441 050, toteumaprosentti talousarvioon nähden oli 22 %:a.
Valtionosuuksien erittely | Alkuperäinen |
|
|
|
| talousarvio | Toteutuma | Poikkeama | Käyttö % |
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus, ml. Tasaukset * | 1 257 400 | 329 354 | -928 046 | 26 % |
Opetus- ja kulttuuritoimen | 462 700 | 64 689 | -398 011 | 14 % |
Verotuloihin per. valtionos. tasaus | 108 500 | 5 446 | -103 054 | 5 % |
Verotulomenetysten kompensaatio | 174 700 | 41 561 | -133 139 | 24 % |
Yhteensä | 2 003 300 | 441 050 | -1 562 250 | 22 % |
Vuosikate ja tulos
Vuosikate toteutui tammi-maaliskuussa 210 871 euron suuruisena. Vuosikatteen toteuma oli 102 371 euroa talousarvion vuosikate-ennustetta parempi. Tilikauden tulos oli tammi-maaliskuussa 131 648 euroa
Kunnan tulosennuste vuodelle 2026 tilanteessa 31.3.2026 on alla olevan mukainen.
Toimintakate-ennuste on -4 401 671 euroa ja tilikauden tulos ennuste on 216 854 euroa.
Poistot toteutuivat 34 %:sti ollen -79 223 euroa.
Investoinnit
Investointimenot olivat tammi-maaliskuussa -115 929 euroa ja rahoitusosuudet 19 200 euroa.
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Joonas Rentola
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talouden toteuman 1.1.-31.3.2026 tiedoksi ja saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Merja Varanka esitteli talouden toteumaa. Varanka saapui etänä kokoukseen klo 19.30 ja poistui esittelyn jälkeen klo 19.36.
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Jakelu Valtuusto
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Kvalt 29.04.2026
36/02.02.02/2026
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talouden toteuman 1.1.-31.3.2026 tiedoksi ja saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös
Jakelu Taloustoimisto
Hallintokunnat
| Edellinen asia | Seuraava asia | |