Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.10.2025/Pykälä 84



Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työajan ostaminen Pelkosenniemen kunnalta

 

Sivltk 29.10.2025 § 84  

100/00.04.01/2025  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori Joonas Rentola, puh. 040 545 9009, joonas.rentola@savukoski.fi

 

Savukosken kunnan hallintosäännön mukaan ”kunnanhallitus ja lautakunnat toimialallaan vahvistavat vuosittain oman hallinnonalan sopimusten ja hankintojen euromääräiset rajat sekä toimivallan jaon toimielimen ja viranhaltijan kesken”. Lisäksi hallintosäännössä todetaan, että ”toimialajohtaja on oman lautakuntansa päättämien ja itse päättämiensä sopimusten vastuuhenkilö” ja että ”kunnanjohtaja ja toimialajohtaja voivat päättää olemassa olevien sopimusten jatkamisesta ja niihin tehtävistä vähäisistä muutoksista, mikäli sopimus on kokonaisarvoltaan alle 10 000 euroa”. Edelleen hallintosäännössä todetaan, että ”toimielimen päätökseen perustuvan sopimuksen ja sitoumuksen allekirjoittaa toimialajohtaja tai hänen estyneenä ollessaan sijainen”.

 

Savukosken kunta on esittänyt halunsa ostaa varhaiskasvatuksen erityisopettajan (VEO) palveluita Pelkosenniemen kunnan varhaiskasvatukselta, koska meillä ei ole VEO-pätevyyden omaavaa työntekijää. Pelkosennimellä VEO-pätevyys on varhaiskasvatuspäälliköllä.

 

Ajankäyttö myönnetään tapauskohtaisesti perustuen Savukosken kunnan tarpeeseen ja Pelkosenniemen kunnan varhaiskasvatuksen sen hetkiseen mahdollisuuteen myydä varhaiskasvatuksen erityisopettajan palvelua. Pelkosenniemen kunnan kanssa käydyissä neuvotteluissa on hinnaksi esitetty 45 €/tunti (alv 0 %) ja kilometrikorvaus 0,59 €/km. Pelkosenniemen kunnanhallitus päätyi esittämään hinnaksi 60 €/tunti (alv 0%) ja kilometrikorvaus verottajan ohjeistuksen mukaisesti. Tuntikorvaus kattaa VEO:n palkkakustannuksen sivukuluineen.

 

Laskutusperusteena olisi Savukosken kunnan käyttämä työaika, jonka varhaiskasvatuksen erityisopettaja on käyttänyt sekä tehtävän hoidosta aiheutuneet kilometrikorvaukset. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja pitää kirjaa käytetystä työajasta ja aiheutuneista kilometreistä. Selvitys liitetään laskuun, jonka Pelkosenniemen kunta laskuttaa kuukausittain Savukosken kunnalta.

 

Sopimus on tarkoitus olla voimassa 1.11.2025 –31.12.2026. Sopimusta voidaan tarvittaessa muuttaa yhteisellä hyväksynnällä. Sopimus on irtisanottavissa kolmen kuukauden irtisanomisajalla.

 

Sopimusluonnos on esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Joonas Rentola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää
1) hyväksyä sopimusluonnoksen sopimukseksi ostaa VEO-palvelua Pelkosenniemen kunnalta
2) valtuuttaa sivistysjohtaja-rehtorin allekirjoittamaan sopimuksen

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

Jakelu Pelkosenniemen kunta