Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.10.2025/Pykälä 94


Viranhaltijoiden päätökset

 

Sivltk 29.10.2025 § 94  

    

 

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus tai lautakunta voi käyttää otto-oikeutta alaisensa viranhaltijan päätöksiin.

 

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa kuntalaissa tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Sivistystoimen toimialan viranhaltijat ovat tehneet seuraavat päätökset:

-          Sivistysjohtaja-rehtori

Henkilöstöpäätökset ajalla 29.8. – 23.10.2025 §:t 259-342

Käyttöoikeuspäätökset ajalla 29.8. – 23.10.2025 §:t 4-8

 

-          Nuoriso-liikuntasihteeri

Henkilöstöpäätökset ajalla 29.8. – 23.10.2025 §:t 58-76

Hankintapäätös 9.10.2025 § 1

 

-          Varhaiskasvatuspäällikkö

Henkilöstöpäätökset ajalla 29.8. – 23.10.2025 §:t 148-167

 

Vuosiloma- yms.päätökset on tehty henkilöstöhallinnon Populus-järjestelmässä.

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää merkitä edellä olevat viranhaltijapäätökset tiedokseen ja päättää, ettei se ota viranhaltijoiden päätöksiä käsiteltäväkseen.

 

Päätös Sivistyslautakunta merkitsi viranhaltijapäätökset tiedokseen.