Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.10.2025/Pykälä 88


Sivistyslautakunnan sisäisten tarkastajien valinta

 

Sivltk 29.10.2025 § 88  

86/00.03.01/2025  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori Joonas Rentola, puh. 040 545 9009, joonas.rentola@savukoski.fi

 

Kunnan hallintosäännön 13 luvussa määrätään sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta.

 

Kunnanhallitus vastaa kokonaisvaltaisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä mm. hyväksymällä asiaa koskevat ohjeet ja menettelytavat, valvomalla, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta toimeenpannaan ohjeistuksen mukaisesti ja tuloksellisesti sekä vastaamalla sisäisen valvonnan yhteensovittamisesta siten, että kunnan toiminnan laillisuus ja tuloksellisuus varmistetaan ja kunnan toiminnan olennaiset riskit tunnistetaan ja kuvataan.

 

Lautakunta vastaa toimialallaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta sekä raportoi kunnanhallitukselle sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.

 

Kunnanjohtaja vastaa riskienhallinnan järjestämisestä siten, että kunnan toiminnan olennaiset riskit tunnistetaan ja kuvataan, riskin toteutumisen vaikutukset, toteutumisen todennäköisyys ja mahdollisuudet hallita riskiä arvioidaan.

 

Kunnanjohtaja sekä tehtäväalueiden muut johtavat viranhaltijat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta vastuualueellaan, ohjeistavat alaisiaan tulosyksiköitä sekä raportoivat kunnanhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Tulosyksiöiden esimiehet vastaavat yksikön riskien tunnistamisesta, arvioinnista ja raportoinnista.

 

Sisäinen tarkastus arvioi objektiivisesti ja riippumattomasti sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja konsernivalvonnan järjestämistä ja tuloksellisuutta, raportoi arvioinnin tuloksista sekä esittää toimenpide-ehdotuksia järjestelmän kehittämiseksi.

 

Sisäinen tarkkailu on kunnan toimintarutiineihin sisältyvää jatkuvaa toimintaa, jolla ehkäistään virheitä, vahinkoja ja väärinkäytöksiä valtuuksien ja vastuun selkeällä määrittelyllä, asianmukaisella työnjaolla ja toimivalla seurantajärjestelmällä. 

 

Kunnanhallituksen 9.5.2022 hyväksymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintaohjeen mukaan lautakunnat laativat vuosittain suunnitelman sisäisen valvonnan järjestämisestä ja hyväksyvät tarkastuksen suunnitelman helmikuun loppuun mennessä.

 

Tilivelvolliset laativat valvonnasta ja riskienhallinnasta työkirjan, jonka pohjalta vastuualueen esimies laatii valvonta- ja riskienhallintaraportin.

 

Toimialat raportoivat sisäisen valvonnan toteuttamisesta tilinpäätös-raportoinnin yhteydessä. Suunnitelmat ja raportit laaditaan yhtenäisen mallin mukaisesti ja ne saatetaan tiedoksi kunnanhallitukselle sekä edelleen tarkastuslautakunnalle ja tilintarkastajalle.

Kunnanhallituksen ja lautakuntien valitsemat sisäiset tarkastajat arvioivat objektiivisesti ja riippumattomasti sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja konsernivalvonnan järjestämistä ja tuloksellisuutta ja raportoivat arvioinnin tuloksista.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Joonas Rentola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta valitsee toimikaudelle 2025-2027 kaksi (2) sivistyslautakunnan sisäistä tarkastajaa.

 

Päätös Sivistyslautakunta valitsi toimikaudelle 2025-2027 sivistyslautakunnan sisäisiksi tarkastajiksi Sinikka Leinosen ja Tiina Pulskan.

 

 

 

Jakelu Kunnanhallitus