RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.10.2025/Pykälä 65
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muut asiat
Teknltk 29.10.2025 § 65
1. Sampo Ollila tiedusteli Frisbeegolf-radan muutoksista, jotka on vaikeuttaneet radalla urheilua JTF-hankkeen rakentamisen takia. Yhteistyö ei ole toiminut. Frisbeerataa muutetaan talkoilla keväällä (6-7 väylää) ja sovittiin yhteistyöstä ennen muutoksia.
2. Sampo Ollila toi tiedoksi, että kuntosalilla väliovet suihkuihin pitäisi uusia.
3. Marja Anttonen tiedusteli Korvatunturin päivätuvan tilanteesta. Todettiin, että tupa on valmis, vielä on rakennusmateriaalien poiskuljetuksia lumen aikana. Päivätuvan huoltaa kunta.
4. Marja Anttonen tiedusteli Metsähallituksen päätöksestä lakkauttaa taukotupia ja tulipaikkoja. Niitä on tarjottu kunnan huollettavaksi.
5. Jorma Peltola kiitti Miekkakosken tulipaikan siisteydestä.
| Edellinen asia | Seuraava asia |