Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 82


4 Silimäni terhän! Tule meille kunnanjohtajaksi

Kunnanjohtajan viranhakijoiden haastatteluun kutsuminen ja viran täyttäminen

 

Khall 10.03.2025 § 38 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Antti Mulari, 040 839 4330, antti.mulari@savukoski.fi

 

Kunnanjohtajan paikan tullessa auki, tulee käynnistää kunnanjohtajan rekrytointiprosessi. Kunnanjohtajan valitsee valtuusto.

 

Kunnanjohtajan rekrytointia valmistelemaan on syytä nimetä haastatteluryhmä, jonka on tarkoituksenmukaista koostua kunnanhallituksesta ja valtuustosta täydennettynä tarpeellisilla henkilöillä.

 

Kunnanjohtaja on kunnan johtava viranhaltija. Kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kunnanjohtaja toimii lisäksi esihenkilönä johtoryhmän jäsenille ja hallintotoimiston henkilöstölle.

 

Tehtävässä tarvitaan käytännössä mm. paineensietokykyä ja ongelmanratkaisukykyä sekä valmiutta ilta- ja viikonlopputyöhön. Ajokortti on lisäksi tarpeen. Kunnanjohtajalle tehdään johtajasopimus. Kunnanjohtajan on hallittava suomen kieli tasolla äidinkieli/erinomainen.

 

Kunnanjohtajan muut hakuehdot:

 

- soveltuva ylempi korkeakoulututkinto,

- hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon,

- kokemusta johto- ja/tai esihenkilötehtävistä,

- eduksi katsotaan elinkeinoelämän tuntemus ja kokemus edunvalvontatehtävistä

-arvostamme lisäksi hyvää kielitaitoa

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Antti Mulari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnanvaltuusto julistaa Savukosken kunnanjohtajan toistaiseksi voimassa olevan viran haettavaksi. Kunnanhallitus vahvistaa samalla yllämainitut kunnanjohtajan hakuehdot.

Haastatteluryhmänä toimii kunnanhallitus ja valtuuston puheenjohtajisto. On tärkeää, että kaikki poliittiset ryhmät ovat edustettuina haastatteluryhmässä. Koska vasemmistoliitolla ei ole omaa edustajaa kunnanhallituksessa tai valtuuston puheenjohtajistossa, kutsutaan valtuutettu Jari Huttunen mukaan työryhmään.
 
Lisäksi haastatteluihin osallistuu vt. kunnanjohtaja. Haastatteluryhmän sihteerinä toimii hallintokoordinaattori.

Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtajan tehtävän hakuaikataulun ja valintakriteerien pohjalta tehtävän hakuilmoituksen.

 

  

Päätös Ari Veikko Puska jääväsi itsensä ja poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (Hallintolain 28 § 1. Osallisuusjäävi, läheinen asianosainen, joka on julkisesti ilmoittanut hakevansa virkaa).

Kunnanjohtaja lisäsi täydennyksenä esitykseensä, että myös valtuustoryhmästä Ryhmä25 kutsutaan valtuutettu Jouni Halonen mukaan haastattelutyöryhmään.

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen tehdyllä lisäyksellä.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
--------
Asia käsiteltiin kunnanhallituksen kokouksessa 10.3.2025.
--------

 

 

Jakelu Valtuusto

 

 

 

Kvalt 17.03.2025 § 20 

 

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnanvaltuusto julistaa Savukosken kunnanjohtajan toistaiseksi voimassa olevan viran haettavaksi. Kunnanhallitus vahvistaa samalla yllämainitut kunnanjohtajan hakuehdot.

Haastatteluryhmänä toimii kunnanhallitus ja valtuuston puheenjohtajisto. On tärkeää, että kaikki poliittiset ryhmät ovat edustettuina haastatteluryhmässä. Koska vasemmistoliitolla ei ole omaa edustajaa kunnanhallituksessa tai valtuuston puheenjohtajistossa, kutsutaan valtuutettu Jari Huttunen mukaan työryhmään. Lisäksi valtuustoryhmästä Ryhmä25 kutsutaan valtuutettu Jouni Halonen mukaan työryhmään.
 
Lisäksi haastatteluihin osallistuu vt. kunnanjohtaja. Haastatteluryhmän sihteerinä toimii hallintokoordinaattori.

Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtajan tehtävän hakuaikataulun ja valintakriteerien pohjalta tehtävän hakuilmoituksen.

 

Päätös Ari Veikko Puska jääväsi itsensä ja poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (Hallintolain 28 § 1 Osallisuusjäävi, läheinen asianosainen, joka on julkisesti ilmoittanut hakevansa virkaa). Tämän pykälän kohdalle toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Sari Kuosku.

Jouni Halonen esitti, että kunnanjohtajan viran hakuehtoihin lisätään, että eduksi katsotaan myös talousosaaminen. Eeva Orava ja Jari Huttunen kannattivat esitystä. Puheenjohtaja tiedusteli, onko kunnanvaltuusto yksimielinen Jouni Halosen tekemästä lisäesityksestä. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen ja Halosen tekemän lisäyksen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

 

Jakelu Kunnanhallitus

 

 

 

 

Khall 26.03.2025 § 65 

 

 

Kunnanvaltuusto päätti 17.3.2025 kokouksessaan käynnistää kunnanjohtajan viran hakumenettelyn.

 

Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtajan tehtävän hakuaikataulun ja valintakriteerien pohjalta tehtävän hakuilmoituksen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Antti Mulari

  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää julistaa haettavaksi Savukosken kunnanjohtajan viran. Hakuaika alkaa 1.4. ja päättyy 22.4.2025 kello 12.00. Liitteenä oleva hakuilmoitus julkaistaan Kuntarekry.fi -palvelussa, kunnan verkkosivuilla www.savukoski.fi, Kuntalehdessä ja Lapin Kansassa. Tarvittaessa voidaan käyttää lisäksi myös sosiaalista mediaa ja muita ilmoituskanavia.

 

Päätös Ari Veikko Puska jääväsi itsensä ja poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (Hallintolain 28 § 1 Osallisuusjäävi, läheinen asianosainen, joka on julkisesti ilmoittanut hakevansa virkaa). Tämän pykälän kohdalle toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Jenna Parkkima.

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
-------
Asia käsiteltiin kunnanhallituksen kokouksessa 26.3.2025.
-------

 

 

 

Jakelu Hakuilmoitus eri ilmoituskanaviin

 

 

 

Khall 28.04.2025 § 82  

21/01.01.01/2025  

 

 

Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Joonas Rentola, 040 545 9009, joonas.rentola@savukoski.fi

 

Kunnanjohtajan hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekry.fi -palvelussa, kunnan verkkosivuilla (www.savukoski.fi), Kuntalehden verkkojulkaisuna ja lyhennettynä versiona Lapin Kansassa. Lisäksi markkinoinnissa hyödynnettiin kunnan sosiaalisen median alustaa Facebookissa. Liitteenä hakuilmoitus.

 

Kunnanjohtajan hakuaika päättyi 22.4.2025 klo 12. Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli kuusitoista (16). Hakijat ovat seuraavat:

o Ahola Marjut, Hallintotieteiden maisteri

o Arjanne Taina, Kulttuurituottaja YAMK

o Fridman Jari, Ekonomi/KTM

o Hintikka Tuomo, Putkiasentaja

o Härkönen Petri, Hallintotieteiden maisteri

o Jalkanen Kari, Metsätalousinsinööri AMK

o Karhunen Teemu, Filosofian maisteri

o Kinnunen Raisa, Kauppatieteiden maisteri

o Laukkanen Veli-Matti, Sähköasentaja

o Maijala Eeva-Maria, Oikeustieteiden maisteri

o Pesonen Tuomo, Filosofian maisteri

o Pyhäjärvi Ville, Insinööri YAMK

o Riipi Hanna, Hallintotieteiden maisteri

o Räisänen Jaakko, Liikenneopettajan tutkinto

o Salminen Miika, Tradenomi

o Vuorinen Niko, Oikeustieteen maisteri

 

Näiden lisäksi sähköpostilla hakemuksensa jätti nimimerkki Spöge Kosonen. Häntä ohjeistettiin jättämään hakemus Kuntarekry.fi -sivustolla, mutta näin ei tapahtunut määräaikaan mennessä.

 

Hakijayhteenveto ja hakemusasiakirjat toimitetaan jäsenille nähtäväksi.

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Joonas Rentola

  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus kutsuu haastatteluun seuraavat viisi (5) pätevyysvaatimukset täyttävää hakijaa:
- Härkönen Petri
- Kinnunen Raisa
- Maijala Eeva-Maria
- Pesonen Tuomo
- Pyhäjärvi Ville

Lisäksi kunnanhallitus valtuuttaa vt. kunnanjohtajan lähettämään haastattelukutsut haastateltaville sähköpostitse. Haastattelutyöryhmä kokoontuu tiistaina 29.4.2025 klo 13.00.

Haastattelut pidetään Savukosken kunnanviraston valtuustosalissa maanantaina 5.5.2025, mutta tarvittaessa haastateltaville järjestetään etäosallistumisen mahdollisuus haastatteluun.

 

Päätös Ari Veikko Puska jääväsi itsensä ja poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (Hallintolain 28 § 1 Osallisuusjäävi, läheinen asianosainen).
Vt. kunnanjohtaja muutti päätösehdotustaan haastattelutyöryhmän kokoontumisen ajankohdan osalta siten, että työryhmä kokoontuu 29.4.2025 klo 14.30.

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen vt. kunnanjohtajan tekemällä muutoksella ja tarkasti pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

 

Jakelu Kutsu haastateltaville