RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanvaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano
Khall 28.04.2025 § 88
Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Jos valtuusto pysyy päätöksessään, kunnanhallituksen on saatettava hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, onko täytäntöönpanolle laillisia esteitä. Hallinto-oikeus ei saa ratkaista asiaa ennen kuin valitusaika päätöksestä on kulunut.
Kuntalain 143 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
Käsiteltävänä on kunnanvaltuuston kokouksen 14.4.2025 päätökset:
24 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
toteaminen
25 Pöytäkirjantarkastajien valinta
26 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
27 Savukosken kunnan talousarvio vuodelle 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026-2027
28 Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet
29 Muut asiat
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston kokouksen 14.4.2025 päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä, eivät mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä muutoinkaan ole lainvastaisia ja päättää panna ne täytäntöön.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |