RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Khall 28.04.2025 § 74
Kuntalain 103 §:n mukaan toimielimen kokous on päätösvaltainen kun
enemmän kuin puolet sen jäsenistä on saapuvilla.
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen
estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on
ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista
lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai –
velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Esityslistat lähetetään sähköisesti toimielimen päättämällä tavalla.
Kunnanhallituksen esityslistat lähetetään sähköisesti viimeistään neljä
päivää ennen kokousta. Erityisten syiden vallitessa kokouksen
koollekutsumisaika voi olla tätä lyhyempikin.
Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 24.4.2025 jäsenille ja muille,
joilla on oikeus osallistua kokoukseen.
Päätösehdotus Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toteaa sen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Varapuheenjohtaja avasi kokouksen. Kunnanhallitus totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |