Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.03.2025/Pykälä 67


Pohjois-Lapin Ruoka Oy:n hallituksen jäsenen nimeäminen sekä kokousedustajan nimeäminen kevään yhtiökokoukseen

 

 

Khall 26.03.2025 § 67  

35/00.00.01/2024  

 

Valmistelija Hallintokoordinaattori Katja Karjalainen, 040 738 4738, katja.karjalainen@savukoski.fi

 

Pohjois-Lapin Ruoka Oy:n omistajat ovat nimenneet jäsenet yhtiön hallitukseen. Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien osalta edustus hallituksessa vuorottelee siten, että kunnilla on vuorovuosina täysjäsenyys ja varajäsenyys yhtiön hallituksessa.

 

Vuonna 2025 Savukosken kunnalla on varsinainen jäsenyys ja Pelkosenniemen kunnalla puolestaan varajäsenyys. Varajäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus hallituksen kokouksessa. Savukosken kunnanhallitus on nimennyt 26.3.2024 kunnanjohtaja Antti Mularin kunnan edustajaksi yhtiön hallitukseen.

 

Kunnanjohtaja Mularin vaihtaessa työpaikkaa, tulee hänen tilalleen valita uusi edustaja.

 

Lisäksi pyydetään nimeämään kokousedustaja 1.4.2025 pidettävään yhtiökokoukseen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Antti Mulari

  

 

Päätösehdotus 1. Kunnanhallitus nimeää uuden jäsenen Pohjois-Lapin Ruoka Oy:n hallitukseen. Edustaja toimii vuorovuosin hallituksessa jäsenenä ja varajäsenenä.

2. Kunnanhallitus nimeää kokousedustajan 1.4.2025 pidettävään yhtiökokoukseen.

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi Pohjois-Lapin Ruoka Oy:n hallituksen jäseneksi kunnanjohtajan sekä
yhtiökokousedustajaksi kevään kokoukseen elinkeino-maaseutupäällikön.
-------
Asia käsiteltiin kunnanhallituksen kokouksessa 26.3.2025.
-------

 

 

 

Jakelu Pohjois-Lapin Ruoka Oy

 Nimetyt jäsenet