RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 05.12.2024/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Tarkltk 05.12.2024 § 11
Tarkastuslautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet sen jäsenistä on saapuvilla. Asiasta päätetään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.
Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä. Kutsun antaa puheenjohtaja ja siinä on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.
Puheenjohtaja toimii kokouksessa esittelijänä.
Hallintosäännön mukaan lautakunnan kokouksissa tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus.
Kunnanhallitus ei voi määrätä edustajaansa lautakunnan kokouksiin.
Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai –velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Tarkastuslautakunnan esityslistat lähetetään viimeistään viisi päivää ennen kokousta. Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty jäsenille ja muille, joilla on oikeus osallistua kokoukseen.
Päätösehdotus Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toteaa sen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |