RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.12.2024/Pykälä 234
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2024 määrärahamuutos tarkastuslautakunta
Khall 18.12.2024 § 234
48/02.02.02/2024
Valmistelija Hallintokoordinaattori Katja Karjalainen, 040 738 4738, katja.karjalainen@savukoski.fi
Kunnan vuoden 2024 talousarviossa on varattu tilintarkastukseen ja tarkastuslautakunnan toimintaan yhteensä 6.200 euroa.
Toteuman mukaan kustannuspaikan toimintakulut tulevat ylittymään arvioitua suurempien tilintarkastuskulujen vuoksi.
Tämän hetkisen tilanteen mukaan palvelujen ostot ovat ylittyneet 9.333 eurolla. Toisaalta henkilöstökulut (palkkiot) ovat alittuneet.
Poikkeama on yhteensä 8.085 euroa. Tilintarkastuksen kulut tarkentuvat vielä syksyn 2024 ajalta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Antti Mulari
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää 12.100 euron lisämäärärahan vuoden 2024 talousarvioon tilintarkastuksen kustannuspaikalle (kp 1500).
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Jakelu Valtuuston esityslistalle
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |