RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 03.12.2024/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Vavaneuv 03.12.2024 § 44
Hallintosäännön mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa
järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi päättää ottaa
käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
Päätösehdotus Vanhus- ja vammaisneuvosto hyväksyy esityslistan kokouksen työjärjestykseksi ja mahdolliset lisäasiat.
Päätös Työjärjestys hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.
Puheenjohtaja keskeytti kokouksen klo 14:04.
---
Tauon aikana keskusteltiin vieraaksi kutsutun teknisen johtajan Sami Ämmälän ja kunnanjohtaja Antti Mularin kanssa ajankohtaista teknisen toimen asioista. Vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenet kyselivät mm. aloitteiden käsittelyn vaiheista, tilakysymyksistä sekä tulipaikkojen huollosta. Ämmälä ja Mulari poistuivat kokouksesta keskustelun jälkeen. Vanhus- ja vammaisneuvosto kiittää vieraita kuultavaksi saapumisesta.
---
Kokousta jatkettiin klo 14:55.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |