RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 85
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Teknltk 16.12.2024 § 85
Kuntalain 103 §:n mukaan toimielimen kokous on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet sen jäsenistä on saapuvilla.
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai –velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Esityslistat lähetetään sähköisesti toimielimen päättämällä tavalla. Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 12.12.2024 jäsenille ja muille, joilla on oikeus osallistua kokoukseen.
Päätösehdotus Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toteaa sen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |