Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.11.2024/Pykälä 31



Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

 

Kvalt 12.11.2024 § 31  

    

 

Savukosken kunnan hallintosäännön 117 §:n mukaan ennen kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn päättymistä valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Päätös Kokouksessa jätettiin seuraavat valtuustoaloitteet:

- Jenna Parkkiman valtuustoaloite Joulupukin kesälomasta/kesänvietosta oma brändi 
- Ari Veikko Puskan valtuustoaloite toimivasta luistelukentästä Savukosken kirkonkylälle

Aloitteet liitettiin pöytäkirjaan.