Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 159


2 Talousarvion laadintaohje 2025-2027

Talousarvion laadintaohje vuodelle 2025

 

Khall 16.09.2024 § 159  

73/02.02.00/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Antti Mulari, 040 839 4330, antti.mulari@savukoski.fi

 

Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa, ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kuntastrategia on otettava huomioon kunnan talousarvion ja - suunnitelman laatimisessa. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien.

 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Talousarvio ja -suunnitelma sitovat toimielimiä ja henkilöstöä ja ovat samalla näiden ohjauksen ja valvonnan välineitä.

 

Kunnan talousarvion valmistelu kuuluu kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaisesti kunnanhallituksen tehtäviin. Valmisteluun osallistuvat kunnan toimielimet ja viranhaltijat omilla tehtäväalueillaan kunnanhallituksen antamien ohjeiden pohjalta. Toimielinten talousarvio- ja suunnitelmaesityksistä kootaan kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi talousarvio vuodelle 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026-2027.

 

Ohjeet talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman 2026-2027 laadintaan ovat esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Antti Mulari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan talousarvion laadintaohjeen vuodelle 2025.

 

Päätös Keskustelun jälkeen kunnanhallitus hyväksyi liitteenä olevan talousarvion laadintaohjeen vuodelle 2025.

 

 

 

Jakelu Hallintokunnat