Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.10.2024/Pykälä 17



Talouden toteuma tammi-kesäkuu 2024

 

Khall 26.08.2024 § 142 

 

 

 

Valmistelija Taloussuunnittelija-kirjanpitäjä Mikko Talikainen, 040 545 5150, mikko.talikainen@savukoski.fi

 

Talousarvion toteutumisesta raportoidaan kunnanhallitukselle neljännesvuosittain. Seurantaraportit käsitellään myös lautakunnissa. Valtuustolle raportoidaan tammi-kesäkuun tilanne.

 

Tammi-kesäkuun raportointi pitää sisällään käyttösuunnitelman euromääräisen ja toiminnallisen toteutumisen sekä arvion loppuvuoden osalta tavoitteiden saavuttamisesta mukaan lukien investoinnit. Lisäksi on raportoitava mihin toimenpiteisiin on ryhdytty mahdollisten määrärahaylitysten ja tulovajauksien estämiseksi.

 

Savukosken kunnan toteuma 1.1.-30.6.2024

 

Toimintatuotot ja -kulut

Toimintatuotot olivat 592.871,38 euroa ja toimintakulut -2.725.740,45 euroa.

 

Toimintakate

Toimintatuottojen ja toimintakulujen erotuksena syntyvä toimintakate oli kesäkuussa -2.132.869,07 euroa. Toteumaprosentti oli 47,1 %.

 

Lautakuntien toimintakatteet toteutuivat liitteen mukaisesti.

 

Keskusvaalilautakunta

Toimintakate 539,52 euroa

 

Tarkastuslautakunta

Toimintakate -252,00 euroa

 

Kunnanhallitus

Toimintakate -510.238,65

 

Sosiaalilautakunta

toimintakate -2.952,79

 

Sivistyslautakunta

Toimintakate -1.192.391,36

 

Tekninen lautakunta

Toimintakate -427.013,00

 

Verotulot ja valtionosuudet

Savukosken kunnan koko vuoden verotulojen määrä vuoden 2024 talousarviossa on 2.680.000,00 euroa.

 

Kunnan verotulot toteutuivat tammi-kesäkuussa n. 34.127,04 euroa talousarviota heikommin. Yhteensä verotuloja kertyi 1.305.872,96 euroa.

 

Valtionosuuden määräksi on vuoden 2024 talousarvioon arvioitu 1.588.052,00 euroa.

Valtionosuudet toteutuivat tammi-kesäkuussa 35.846,00 euroa talousarviota enemmän. Valtionosuudet olivat tammi-kesäkuussa 829.872,00 euroa.

 

Vuosikate ja tulos

Vuosikate toteutui tammi-kesäkuussa -3.980,74 euron suuruisena. Vuosikatteen toteuma oli 256.682,26 euroa talousarvion vuosikate-ennustetta parempi ja noin 201.251,79 euroa edellisvuoden tammi-kesäkuun vuosikatetta huonompi.

 

Poistot toteutuivat 52,6 % ollen -103.145,95 euroa.

 

Tilikauden tulos oli kokonaisuudessaan tammi-kesäkuussa -107.126,69 euroa.

 

Investoinnit

Investointimenot olivat tammi-kesäkuussa -101.023,05 euroa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Antti Mulari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talouden toteuman 1.1.-30.6.2024 tiedoksi ja saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Taloussuunnittelija-kirjanpitäjä oli kokouksessa läsnä (Teams) klo 17.20-17.29.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Jakelu Valtuuston esityslistalle

 

 

 

Kvalt 14.10.2024 § 17  

47/02.02.02/2024  

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talouden toteuman 1.1.-30.6.2024 tiedoksi ja saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Jakelu Kirjanpito