Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.10.2024/Pykälä 16



Savukosken kunnan vuoden 2023 tilinpäätös ja toimintakertomus

 

Khall 27.05.2024 § 110 

 

 

 

Valmistelija Hallintokoordinaattori Katja Karjalainen, 040 738 4738, katja.karjalainen@savukoski.fi

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös kalenterivuoden pituisesta tilikaudesta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

 

Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.

 

Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa esitetään selvitys kunnanvaltuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta tilikaudella. Toimintakertomuksessa on myös annettava tiedot kunnan talouteen ja konsernitaseeseen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi taseista, tuloslaskelmista, rahoituslaskelmista ja liitetiedoista.

 

Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi taloussuunnittelukausilla.

 

Kunnanhallituksen on tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Talousarviossa oli arvioitu tilikauden tulokseksi -136.419,00 euroa ja toteuma oli ylijäämää 144.835,00 euroa. Vuosikate oli 351.842,00 euroa.

Peruspalvelujen rahoittamiseen tarkoitetut valtionosuudet toteutuivat ennakoitua 115.560 euroa suurempina ja verotuloja saatiin 88.183 euroa ennakoitua enemmän.

 

Liitteenä vuoden 2023 tilinpäätös ja toimintakertomus.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Antti Mulari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2023 tulos 144.835,00 euroa kirjataan taseen yli- / alijäämätilille.
Kunnanhallitus päättää
- allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen ja luovuttaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi,
- saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi,
- oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia.

 

Päätös Kokoukseen oli jaettu päivitetty tilinpäätös ja toimintakertomus.
Keskustelun jälkeen päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Jakelu Tilintarkastajalle ja tarkastuslautakuntaan

 Valtuuston esityslistalle

 

Khall 16.09.2024 § 158 

 

 

Kunnan vuoden 2023 tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen on tehty

kunnanhallituksen 27.5.2024 käsittelyn jälkeen korjauksia ja tarkistuksia

tilintarkastajan antaman palautteen pohjalta. Koska tilinpäätökseen ja

toimintakertomukseen tehdyt korjaukset ovat teknisluonteisia korjauksia ja

tarkistuksia suurempia, tuodaan tilinpäätös uudelleen kunnanhallituksen käsittelyyn.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Antti Mulari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2023 tulos 144.840,00 euroa kirjataan taseen yli-/alijäämätilille.
Kunnanhallitus päättää
- allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen ja luovuttaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi,
- saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi,
- oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että vuoden 2023 tulos 144.840,00 euroa kirjataan taseen yli-/alijäämätilille.
Kunnanhallitus päätti
- allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen ja luovuttaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi,
- saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi,
- oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia.

 

 

 

Jakelu Tarkastuslautakunta

 Kunnanvaltuusto

 

 

Tarkltk 23.09.2024 § 7

112/02.06.01/2023

 

 

Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle

kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset.

Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja

voidaanko toimielimen jäsenille ja asianosaisen toimielimen tehtäväalueen

johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Päätösehdotus  Tarkastuslautakunta

1. merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen

valtuustolle

2. esittää valtuustolle, että vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään

3. esittää valtuustolle, että kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille

tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.

 

Päätös   Tarkastuslautakunta

1. merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen

valtuustolle

2. esittää valtuustolle, että vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään

3. esittää valtuustolle, että kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille

tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2023 sillä

edellytyksellä, että valtuusto hyväksyy talousarviopoikkeamat

  ----------------------

 

 

Kvalt 14.10.2024 § 16  

112/02.06.01/2023  

 

 Kunnanjohtaja Antti Mulari

 

 Liitteinä ovat Savukosken kunnan vuoden 2023 tilinpäätös ja tilintarkastajan tarkastuskertomus.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2023 tulos 144.840,00 euroa kirjataan taseen yli-/alijäämätilille.

Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että
1. se merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedoksi
2. vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään
3. kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2023 sillä edellytyksellä, että valtuusto hyväksyy talousarviopoikkeamat.

 

Päätös Kunnanjohtaja esitteli tilinpäätöksen pääkohdat.

Valtuusto hyväksyi, että vuoden 2023 tulos 144.840,00 kirjataan taseen yli-/alijäämätilille.

Kunnanvaltuusto
- merkitsi tilintarkastuskertomuksen tiedoksi,
- hyväksyi vuoden 2023 tilinpäätöksen,
- myönsi vastuuvapauden kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille tilikaudelta 1.1.-31.12.2023 ja hyväksyi tarkastuksen tuloksena mainitut talousarviopoikkeamat.

 

 

 

Jakelu Hallintokunnat

 Kirjanpito