Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.10.2024/Pykälä 14



Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän tilinpäätös 2023

 

Khall 26.08.2024 § 147 

 

 

 

Valmistelija Hallintokoordinaattori Katja Karjalainen, 040 738 4738, katja.karjalainen@savukoski.fi

 

Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän yhtymähallitus

13.3.2024 § 22

Kuntayhtymän tilikausi on kalenterivuosi. Tilikaudelta laadittava tilinpäätös

on saatettava jäsenkuntien valtuustojen käsiteltäväksi tilikautta seuraavan

vuoden helmikuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat

hallituksen jäsenet ja esittelijä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden

liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja

toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot

kuntayhtymän toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä

varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. (Kuntalaki 64 § ja

113 §).

 

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys kuntien valtuustojen

asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.

Yhtymähallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden

tuloksen käsittelystä.

 

Kuntayhtymän perussopimuksen mukaan tilinpäätöksen allekirjoittavat

hallituksen jäsenet ja esittelijä. Hyväksyessään tilinpäätöksen kuntien

valtuustot päättävät samalla tilikauden tuloksen käsittelystä ja tarvittaessa

talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä.

 

Kuntayhtymän toimintatuotot vuonna 2023 olivat yhteensä 402 894,70 €.

Toimintatuottoja oli 10 594,70 € euroa enemmän kuin talousarviossa ja

toteuma oli 102,7 %. Toimintatuotot muodostuivat vuokratuloista.

Jäsenkunnat eivät suorittaneet maksuosuuksia kuntayhtymälle tilikauden

aikana.

 

Kuntayhtymän vuoden 2023 toimintakulut olivat yhteensä 246 631,60 €.

Toimintakuluja oli 23 968,40 euroa vähemmän kuin talousarviossa.

Toteuma oli 91,1 %.

Jäsenkuntien valtuustoihin nähden sitovat erät toteutuivat v. 2023

seuraavasti:

    Talousarvio Tilinpäätös

- Jäsenkuntien maksuosuudet   0  0

- Pitkäaikaisten lainojen lyhennys  103 100  103 108

- Tilikauden investoinnit  0  0

 

Kuntayhtymän tilikauden tulos ennen poistoja ja arvonalentumisia

139 422,64 €. Tilikauden ylijäämä on 29 551,56 €.

 

Kuntayhtymän talous toteutui lähes suunnitelmien mukaisesti huolimatta

siitä, että talousarvioita tehtäessä ei vuokrasopimuksia Lapin

hyvinvointialueen kanssa ollut vielä lopullisesti tehty. Toimintakuluissa

sähkön hinnan ja lämmityskulujen merkittävää nousua ei pystytty

arvioimaan toteutuneelle tasolle. Toimistopalvelujen ja rakennusten

kunnossapitoon varattujen määrärahojen merkittävä alittuminen paikkasi

edellä mainittujen kustannusten ylityksiä.

 

Yhtymähallitus esittää tilikauden tuloksen käsittelystä seuraavaa:

Kuntayhtymän hallituksen on tehtävä toimintakertouksessa esitys

tilikauden tuloksen käsittelystä. Jos kuntayhtymän taseessa on

kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa

talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan

taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Tilikauden

tuloksella tarkoitetaan tarkoitetaan tuloslaskelman tulosta ennen varaus- ja

rahastosiirtoja.

 

Kuntayhtymän hallitus päätti todeta, että tilikaudella on syntynyt ylijäämää 29 551,56 € ja esittää, että ylijäämä maksetaan jäsenkunnille peruspääomaosuuksien suhteessa. Kuntayhtymän hallitus allekirjoitti

tilinpäätöksen ja päätti jättää sen tilintarkastajalle ja

tarkastuslautakunnalle sekä edelleen kuntien valtuustoille käsiteltäväksi.

----------------

Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tarkastuslautakunta

25.6.2024

Tarkastuslautakunta on päättänyt

1. merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen

valtuustoille

2. esittää valtuustoille, että vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään

3. esittää valtuustoille, että kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille

tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.

 

Tarkastuslautakunta on päättänyt laatia ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2023 ja lähettää asian kuntien valtuustoille tiedoksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Antti Mulari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää tarkastuslautakunnan esityksen mukaisesti, että valtuusto hyväksyy Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2023 ja myöntää tilikauden tilivelvollisille vastuuvapauden.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 

 

Jakelu Valtuuston esityslistalle

 

 

 

Kvalt 14.10.2024 § 14  

72/02.06.01/2024  

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää tarkastuslautakunnan esityksen mukaisesti, että valtuusto hyväksyy Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2023 ja myöntää tilikauden tilivelvollisille vastuuvapauden.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Jakelu Pelsavu kiinteistökuntayhtymä

 Pelkosenniemen kunta