RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 09.06.2024/Pykälä 73
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kevaltk 09.06.2024 § 73
Keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisi jäsenisenä.
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai –velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Esityslistat lähetetään sähköisesti toimielimen päättämällä tavalla. Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty 5.6.2024 jäsenille ja muille, joilla on oikeus osallistua kokoukseen.
Päätösehdotus Puheenjohtaja avaa kokouksen ja toteaa sen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |