Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savukosken kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.savukoski.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 23.09.2023/Pykälä 5


Nuorisovaltuuston esitykset talousarvioon 2024

 

Nuva 23.09.2023 § 5  

94/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Etsivä nuorisotyöntekijä Marianne Anttila, 040 485 1506 tai marianna.anttila@savukoski.fi

 

Kuntalain 26§:n ja Nuorisolain 8:n§ mukaan nuorten osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnissa on oltava kunnanhallituksen asettama nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä. Kunnanhallituksen on huolehdittava nuorisovaltuuston toimintaedellytyksistä.

 

Kuntalain mukaan nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen sekä kuulemisen kehittämiseen kunnassa.

 

Nuorisovaltuusto on kunnanvaltuuston rinnalla toimiva elin. Nuorisovaltuuston on oltava poliittisesti sitoutumaton. 

 

Savukosken nuorisovaltuusto valmistelee oman toimialansa toiminta- ja taloussuunnitelmat sekä toimintakertomukset ja vastaa budjetin toteutumisesta. Neuvoston toimintaan on varattu vuosittain määräraha, jolla on katettu lähinnä neuvoston kokouskulut. Kokouksia on pääsääntöisesti 5-8 kertaa vuodessa ja 2023 talousarviovaraus on ollut

2 000€.

 

 

Esittelijä Etsivä nuorisotyöntekijä Marianne Anttila

 

Päätösehdotus Keskustellaan asiasta.

 

Päätös Kuntalain 26 §:n ja Nuorisolain 8 §:n mukaan nuorten osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnissa on oltava kunnanhallituksen asettama nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä. Kunnanhallituksen on huolehdittava nuorisovaltuuston toimintaedellytyksistä.

Kuntalain mukaan nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen sekä kuulemisen kehittämiseen kunnassa.

Nuorisovaltuusto on kunnanvaltuuston rinnalla toimiva elin. Nuorisovaltuuston on oltava poliittisesti sitoutumaton. 

Savukosken nuorisovaltuusto valmistelee oman toimialansa toiminta- ja taloussuunnitelmat sekä toimintakertomukset ja vastaa budjetin toteutumisesta. Neuvoston toimintaan on varattu vuosittain määräraha, jolla on katettu lähinnä neuvoston kokouskulut. Kokouksia on pääsääntöisesti 5-8 kertaa vuodessa

Nuorisovaltuusto esittää, että vuoden 2024 määrärahan lisäksi sille myönnettäisiin osallistuvan budjetoinnin kautta 1000-1500 € summa, jonka nuorisovaltuusto käyttää savukoskelaisille nuorille suunnatun tapahtuman tai retken kustannuksiin.

 

 

 

Jakelu